-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-

   °ÛÛÛÛÛÛÛ²  °ÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛ²
  °ÛÛÛ² °ÛÛÛ²                       °ÛÛ²
  °ÛÛ²   °ÛÛ²  °ÛÛ²  °ÛÛ²  °ÛÛÛÛÛ²  °ÛÛ²  °ÛÛÛÛÛ²  °ÛÛÛÛÛÛ²  °ÛÛ² °ÛÛÛ² °ÛÛ²
 °ÛÛÛ²   °ÛÛÛ² °ÛÛ²  °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛÛÛ²°ÛÛ²
 °ÛÛ²     °ÛÛ² °ÛÛ²  °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛÛÛÛ²ÛÛ²
 °ÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛÛ²  °ÛÛ²°ÛÛ²  °ÛÛÛÛÛÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛÛÛÛÛÛ² °ÛÛÛÛÛÛ²  °ÛÛ² °ÛÛ°ÛÛÛÛÛ²
 °ÛÛ²     °ÛÛ²   °ÛÛÛÛ²   °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ²°ÛÛÛÛ²
 °ÛÛ²     °ÛÛ²    °ÛÛ²    °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛ² °ÛÛÛ²

                                        S E I K K A I L U T

-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-

  Tämän tarinan on kirjoittanut Mimu. Koko juoni on enemmän tai vähemmän
täysin minun omaa mielikuvitustani.
  Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ovat joko satunnaisia tai
tarkoitettuja.
  Kaikki yhtäläisyydet Originin pelien tai muiden vastaavien kanssa ovat myös
joko täysin satunnaisia tai tarkoitettuja.
  Eläimiä ei vahingoitettu Avatarin Seikkailuita kirjoitettaessa.

  Alkuhuomautus: Tämä teksti on kirjoitettu niin, että sen lukijoilla
oletetaan olevan jonkinasteista taustatietoa Ultima-peleistä. Mikäli et omaa
kokemusta Ultimoista sekä kohtuullista yleistiedon tuntemusta, suuri osa
huumorista (?) voi livahtaa ohitsesi.
  Tässä pieni selvennys: Britannia on pelien nk. keskiaikainen maailma,
johon kuuluu se iso ylösalaisen ällän muotoinen mantere, sekä muutamia
saaria. Ultimoissa 1 ja 3 Britannia oli Sosaria, ja nelosesta eteenpäin se
tunnettiin Britanniana. Kakkosessa tapahtumat sijoittuivat maapallolle eri
aikakausina.
  Britannian suurin kaupunki on nimeltään Britain, ja se sijaitsee siinä
mantereen keskivaiheilla. Britannian kuninkaan nimi on Lord British, ja hänen
linnansa, Castle Britannia, sijaitsee Britainissa.
  Avatar ei ollut kolmessa ensimmäisessä ultimassa Avatar, nelosessa hän
osoitti olevansa hyvä kaikissa kahdeksassa hyveessä, ja LB nimitti hänet
Avatariksi. Hän tulee maasta, ja on mennyt Britanniaan monta kertaa, usein
kuuportin välityksellä. Kuuportti on yleensä sininen tai punainen
suorakulmio, jonka läpi astumalla pääsee johonkin muualle.
  Hyveet ovat: Honesty (rehellisyys), Compassion (myötätunto? sääliväisyys?),
Valor (voitokkuus?), Justice (oikeudenmukaisuus), Sacrifice (uhrautuvaisuus),
Honor (kunnia), Spirituality (hengellisyys) sekä Humility (nöyryys). Nämä
tulevat kolmesta periaatteesta: Truth (totuus), Love (rakkaus) ja
Courage (urheus).
  Avatarilla on Britanniassa ollut tiettyjä läheisiä kavereita, joista
esimerkkeinä olkoot Dupre, Shamino, Iolo, Geoffrey, Julia, Jaana, Katrina
ja Mariah. Näistä kolme ensimmäistä Avatar on tuntenut kauiten ja he ovat
tämän uskotuimpia ja parhaita ystäviä (ainakin niin sanotaan Serpent Islessä
eli Ultima 7 ja puolessa).
  Niin, ja Britanniassa aika kulkee eri nopeudella kuin Maassa. Esimerkiksi
Ultima kutosen ja seiskan välillä Avatar oli kotonaan luultavasti muutamia
vuosia, ja Britanniassa kului tällä välin 200 vuotta.
  Eiköhän tämä pieni taustatieto riitä. Nyt itse tarinaan...

-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-

  Eräässä paikassa maapallolla sijaitsee kaupunki -- pieni sellainen. Tässä
kaupungissa asustelee yhteensä ehkä pari tuhatta ihmistä. Parikymmentä vuotta
sitten suurin osa kaupungin asukeista oli maalaisväkeä, joka ei pahemmin
ollut ollut tekemisissä monenkaanlaisten hypermodernien röpöttimien kanssa.
He viljelivät maata, ja käyttivät siihen ainoastaan muutamaa submodernia
röpötintä. Mutta kuten niin monissa muissakin kaupungeissa, myös tässä oli
erilaisia ihmisiä.
  Myös tästä kaupungista pystyit löytämään kaikenikäisiä ihmisiä sekä
eläimiä. Nuorimmat sukupolvet olivat kiinnostuneempia uusista vinhoista
laitteista, kuten televisioista sekä videopeleistä. Vaikka vanhemmat eivät
yleensä kiinnittäneet paljoakaan huomiota nuorimmaistensa kinuamiseen, joskus
he myöntyivät ja kävivät ostamassa jonkinlaisen valoja vilkuttavan koneen,
jonka he sitten lahjoittivat (tai yhdessä tapauksessa myivät halvalla)
lapselleen.
  Tämä tarina kertoo yhdestä niistä lapsista, jotka saivat tällaisia uusia
hienoja vekottimia. Tämä lapsi varttui tässä pienessä kaupungissa, ja teki
paljon maatöitä. Hän kehittyikin melko vahvaksi kasvaessaan aikuisikää kohti.
Hänellä oli vaaleankeltaiset paksut hiukset, komeat piirteet ja kirkkaan
siniset ystävälliset silmät. Mikäli hänen pienessä kotikaupungissaan olisi
tunnettu käsite 'arjalaisuus', sitä olisi varmasti sovellettu häneen.
  Eräänä päivänä hänen vanhempiensa poistuttua hänen keskuudestaan, hän
lepäili kotonaan, kun jotain ihmeellistä tapahtui, jotain, joka muuttaisi
hänen, sekä lukemattomien muiden, elämän totaalisen absoluuttisesti,
melkein. Hän joutui mysteerisesti Sosarian maailmaan, jossa hän joutui
käyttämään kaikkia osaamiaan taitoja pelastaakseen koko maailman tuholta
pahan velhon käsissä. Sama skenaario toistui vielä kerran tämän jälkeenkin,
ja kertomuksemme päähenkilö pelasti oman kotinsakin, siis tässä tapauksessa
maapallon, eräänä kertana. Hän tapasi näillä retkillään monia
mielenkiintoisia henkilöitä ja sai monia uusia ystäviä.
  Tämä nuori mies ei kertonut kenellekään tutulleen, mitä hänelle oli
tapahtunut. Eräänä kauniina päivänä hän oli kävelemässä kotikaupunkinsa
läheisillä vehreillä kukkuloilla, paremman tekemisen puutteessa, kun hän
huomasi maassa lojuvan kirjan. Hän asettui mukavaan asentoon erään puun alle
ja alkoi lukemaan. Kirja kertoi muinaisista hyveistä, sekä Avatarista, näiden
ruumiillistumasta. Kirjanmerkkinä oli käytetty ketjuun liitettyä
ankh-symbolia, jonka nuori miehemme päätti asettaa kaulaansa koristeeksi.
Joitakin outoja tapahtumia myöhemmin hän havaitsi olevansa jälleen
Sosariassa, mutta paikat eivät näyttäneet enää samoilta. Suuria mullistuksia
oli tapahtunut, ja, kuten hän sai selville, Sosariaa ei enää ollut. Nyt hän
oli Britanniassa.
  Jälleen hän joutui taistelemaan hirveitä hirviöitä vastaan, etsimään
piilotettuja taikaesineitä sekä penkomaan luolastoja. Palatessaan kotiinsa
tältä matkalta, hän ei kuitenkaan enää ollut sama henkilö. Hänestä oli tullut
Avatar.
  Avatar meni Britanniaan vielä muutamia kertoja, ja toimi jälleen sen
pelastajana tavalla tai toisella. Tunnuksenaan hän kantoi aina ankh-riipusta.

  Monia vuosia myöhemmin Avatar löhösi tylsistyneenä kotonaan television
äärellä, miettien miten kivaa olisi taas päästä Britanniaan, ja voida tavata
monet kaverinsa. Televisiossa pyörivät parhaillaan jonkun konsolipelin
lopputekstit. Avatar oli nyt vetänyt ainoan konsolipelinsä, Super Borio
Universum Seiskan, läpi lukemattomannen kerran. Peliohjain, jota hän käytti,
oli korjattu moneen kertaan monilla eri tavoilla, ja vielä se jaksoi toimia.
Vaikka niistä kaikista näppäimistä enää vain noin puolet toimi, Avatar pystyi
vetämään pelin läpi melko helposti hyppimättä kertaakaan, joten ne muutamat
teippikerrokset ohjaimen napukoiden päällä eivät häntä haitanneet tippaakaan.
  "Toisaalta", hän ajatteli, "toisaalta joutuisin luultavasti pelastamaan
Britannian jälleen kerran. No, rutiinillahan sekin jo menisi. Mutta kuinkahan
Iolo pärjäisi, jos joutuisimme tekemään taas jotain melko rasittavaa? Silloin
Bee Cavessahan hän jo valitteli olevansa liian vanha sellaiseen."
  "Ja Dupre. Hän uhrautui Serpent Islellä minun puolestani. Olisikohan hänen
paladiinitaustallaan ollut jotain vaikutusta siihen? Onneksi löysin Lycaeumin
kirjaston pohjalta sen vanhan taikakirjan, jossa oli Resurrect from Ashes-
loitsu. Ja tietysti Shamino oli ottanut vähän Dupren tuhkaa mukaan,
varmaankin muistoksi."
  Muistellessaan Käärmesaarta, Avatar ei huomannut laisinkaan ulkona nousevaa
myrskyä, tai pientä poksahdusta ja savukiehkuraa, joka nousi hänen Hyper Tin
Dendo Kaxviiskutosestaan, jonka hän oli ostanut halvalla vanhemmiltaan, ja
joka oli palvellut häntä uskollisesti jo kahdeksantoista vuoden ajan.
  "...Sitten löin sitä oudon tutun näköistä ja kuuloista käärmepatsasta ja
teleporttauduin jonkin ihmeen välityksellä Voidiin. Ne kolme superkäärmettä
kokoontuivat ja Guardian sanoi jotain minulle... Ja sitten jostain ilmestyi
punainen jättikäsi joka nappasi minut tyhjyydestä mukaansa, enkä minä saanut
edes mahdollisuutta väistää, vaikka Dexterity olikin 30..."
  Ulkona taivas pimeni synkkien pilvien paljoudesta. Alkoi tuulla ja sataa.
  "Niin, se käsi... Muistan sen puristuksen. Hitpointsit putosi vauhdilla.
Onneksi se käsi avautui ennenkuin minä olin rusentunut ihan muodottomaksi.
Guardian sanoi jotain sarkastista pakanoista ja repesi siihen ärsyttävään
psykoottiseen nauruun. Minä pelästyin niin paljon, että horjahdin ja putosin
pitkän matkan alaspäin... ja osuin veteen. Sitä ennen en tiennytkään
laattahaarniskan painavan niin paljon. Mutta menihän sekin hukkuminen
toisaalta kyllä ihan mukavasti, jos vaikka vertaa siihen, mitä Britannian
luolastojen epäystävällisemmät asukit tekevät kaikille lähelle tulijoille.
Niin... sitten minä kuulin jostain äänen sanovan Tulkoon Valo, ja heräsin
henkiin Lord Britishin linnan valtaistuinhuoneessa..."
  Avatarin talon vieressä olevan melko nuoren katajan yläosa räjähti salaman
iskeytyessä siihen. Avatar oli istuttanut sen joskus kauan aikaa sitten
Britanniaan, ja oli tuonut sen viimeisimmältä seikkailultaan muistoksi.
  "LB kiitti maailmankaikkeuden olemassaolon, sellaisena kuin me tunnemme
sen, ylläpitämisestä. Sitten Nystul törmäsi valtaistuinhuoneeseen ja huusi
innoissaan keksineensä, miten kuuportit saadaan jälleen toimimaan niinkuin
aina ennenkin. Britannian voimakkaimpien maagien suoritettua vähän vahvaa
rituaalimagiaa, kaikki oli taas hyvin. Ja sitten minä tulin kotiin astumalla
sinisen kuuportin läpi."
  Avatar vaistosi jotain ja keskeytti monologinsa. "Mitäs täällä tapahtuu",
hän mietti, kun hän huomasi sohvansa alla hohdetta.
  Hän kumartui katsomaan sohvan alle, samalla kun salama iski jälleen ulkona,
tällä kertaa tuhoten Avatarin auton vieressä hiippailleen potentiaalisen
nuoren autovarkaan.
  Sohvan alla oli musta kivi, joka hohti omaa valoaan. "Tuonneko minä sen
kuupallukan pistin", Avatar ihmetteli yrittäessään ylettyä kiveen.
  Mikäli hän olisi katsonut ikkunasta ulos, hän olisi huomannut taivaan
olevan täysin musta, ja salamoiden valaisevan sitä jatkuvilla iskuillaan.
Myrskythän eivät ole harvinaisia, varsinkaan siellä missä Avatar asuu, mutta
outoa tässä oli se, että salamoita sinkoili yhä tiheämmin erään tietyn
kivikehän lähistöllä, hänen talonsa takapihalla.

  Avatar veti Orb of the Moonsin haltuunsa ovelasti puhelinlaskulla, joka oli
tavallista pidempi, koska hän oli kuluttanut melkoisesti aikaa Internetissä
viimeisten viikkojen aikana tutkiessaan, mitä kaikkea siellä hänestä
kerrottiin. Hän oli hämmästynyt suuresti aineiston paljoudesta, ja löysi
paljon sellaistakin tarinaa mistä ei tiennyt itse mitään.
  Ulkona salama iski kiviympyrään kolmesti. Mikäli sillä hetkellä olisi
kuunnellut todella tarkasti, olisi voinut kuulla jonkun murahtavan kirouksen
ärtyisästi. Sitten salama iski vielä kerran. Se osui täsmälleen kivien
keskelle, ja maasta nousi sininen kuuportti.
  "Viimeksi kun minä näin tämän kiven hohtavan näin täällä kotonani, tuolla
takapihalla olevien kivien keskelle oli ilmestynyt kuuportti... Mutta se
tapahtui myrskyn aikana, ja nyt..." hän sanoi, ja vilkaisi ikkunasta ulos,
"...nyt on myrsky. Olisiko tämä merkki siitä, että voin taas käydä
Britanniassa?" Hän iloitsi tätä mahdollista mahdollisuutta hymyilemällä
suureen ääneen.
  Avatar juoksi ovellensa, muisti unohtaneensa vaihtaa vaatteita, ja palasi
etsimään niitä. Eihän Britanniaan voinut mennä t-paidassa ja farkuissa.
Avatar paikansi nopeasti vanhat tutut vaatteensa kaaoksessa olevasta
vaatekaapistaan. Hän heitti päällimmäiset vaatteensa pois ja veti päällensä
paljon käytetystä, pehmeästä ja hyvin taipuisasta nahasta valmistetut housut
sekä paidan. Hän veti ylleen oranssihtavan tunikan, kiinnitti yksinkertaisen
vyön ja kiskaisi nahkasaappaansa jalkoihinsa. Hän kääntyi jo lähteäkseen,
mutta muisti viime hetkellä unohtaneensa tärkeimmän. Hän veti esiin punaisen,
paksun, lämpimän viitan, ja kiinnitti sen paikalleen. Hän kaivoi yhdestä
viittansa sisätaskuista esiin kiiltävän kultaisen ankh-korun ja ripusti sen
kaulaansa. Hetken harkinnan jälkeen hän nappasi vielä keittiöstä voiveitsen
mukaansa ja kiinnitti sen vyölleen.
  Tämän jälkeen Avatar juoksi taas ovellensa, muisti unohtaneensa avaimensa
jonnekin, ja palasi etsimään niitä. Sillä aikaa salama muotoili Avatarin
auton uudelleen.
  Avatar astui ulos talostaan, ja lukitsi oven löytämällään Skeleton Keyllä,
joka mureni heti, käännyttyään lukossa, tomuksi hänen kädessään. Hän lähti
kulkemaan kivikehää päin, mutta jo muutaman askeleen jälkeen salama murskasi
hänen talonsa tuhkaksi.
  Tuijotettuaan hetken savuavia jäännöksiä hän huusi "Miksi minä?" kasvot
kohotettuina taivasta kohti. Salama valaisi jälleen pimeää lähiympäristöä
dramaattisesti.
  Avatar ei kuitenkaan ehtinyt kauaa harmitella, koska kuuportti alkoi vajota
takaisin maan sisään.
  Hän empi hetken, mutta Real Lifen tylsyys teki valinnasta helpon.

  Iolo makasi Iolo's Hutissa sängyllä voivotellen kipeää jalkaansa. Hänen
vaimonsa Gwenno oli mennyt viilailemaan Stonesin versiota 1.48b lopulliseen
muotoonsa Minocin kiltahalliin.
  Iolon Mökin ulkopuolella maasta nousi ylös hehkuva punainen tulimuuri,
josta Avatar hyppäsi ulos. Hän kaatui nurin maahan, ja jäi hetkeksi
paikalleen, liikkumatta yhtään. Todettuaan makaavansa kasteisella nurmikolla,
hän nousi ylös ja pudisteli vähän vaatteitaan. Mökki näytti samalta kuin
ennenkin. Sen seinät oli tehty kestävästä puusta, mutta home oli nähtävästi
tehnyt tuhojaan viimesyksyisten sateiden aikana. Avatar huomasi, että mökin
katossa ei ollut enää ammottavaa reikää. Sen päälle oli naulattu muutama
lauta.
  Avatar katsahti ympäriinsä ja näki vanhan tutun Deep Forestin. Hän veti
sisällensä syvän henkäisyn raikasta ilmaa, ja huokaisi. Oikealla hän näki
tutun ladon, jonka oven auki olevasta yläosasta pilkisti Smith-hevosen
iloisesti heinää rouskuttava pää.
  "Sinä se vain jatkat maailman puhtaanapitoa heinästä. Se on moro, Smith!"
  Smith huomasi Avatarin ja sanoi itsekseen maailmalle, "Taas se hyvyyden
ruumiillistuma tulee pelastamaan maailman, mutta mainitseeko kukaan minua
loppukreditseissä? Ei, vaikka minä sentään autan eniten näitä sankareita."
  "Miksi Iolo ei ole vielä käyttänyt sinua liimana aseidensa valmistamiseen?"
Avatar kysyi leikillisesti.
  "Yritti hän sitäkin, mutta ampui itseään jalkaan varsijousella, jolla
uhkaili minua, hah haa."
  Avatar meni mökin ovelle, ja yritti avata sen, mutta murahti huomatessaan
sen olevan lukossa.
  "Turha vaiva", hirnahti Smith, "se on lukossa."
  "Minä huomasin sen jo".
  "Hmh, niinhän sinä väitit silloinkin, kun kerroin teille että gargoylet
eivät olekaan pahoja. Silloin... muutama vuosi takaperin..."
  Hevosen muistellessa Avatar käytti tilaisuuden hyväkseen ja löi ovea
veitsellään muutaman kerran, jolloin ovi katosi jälkiä jättämättä.

  Iolo huomasi ovensa katoavan, ja Avatarin seisovan toisella puolella veitsi
kädessä.
  "Sinä olet minulle velkaa jo kolme ovea, Avatar! Mikäli et kohta ala
makselemaan velkojasi, joudun ehkä turvautumaan vakaviin keinoihin", Iolo
uhkasi.
  "Hah, mitä ne muka olisivat? Et sinä vanhusparka mahda minulle, suurelle,
mahtavalle, voittamattomalle Avatarille mitään", vastasi Avatar huvittuneena.
  "Entä jos kerron Lord Britishille, että et oikeasti olekaan niin
hyveellinen kuin uskottelet kaikille", Iolo kysyi ovelan näköisenä.
  "Yritätkö sanoa jotain? Minä olen virtueellisempi kuin British itse",
Avatar huudahti yllättyneenä.
  "Silloin kerran, kun me leiriydyimme Britainin pohjoisosaan, minä,
öh... 'satuin näkemään,' kun sinä nousit ylös ja hiippailit jonnekin. Ihan
sattumalta näin hetkeä myöhemmin jonkun tutun näköisen hahmon napsivan
maissia läheisen maanviljelijäparan pellolta. Ja seuraavana aamuna seurueemme
rahat olivat kaikki kadonneet, ja sinulla oli reppu täynnä maissia. Tiedätkö,
mitä minä siitä päättelen?"
  Avatar tuijotti Ioloa hämmästyneen näköisenä. "Vihjaatko, että minä olisin
ensin livahtanut kaupunkiin, tuhlannut joukkomme rahat johonkin, ja sitten
vielä varastanut maissia", hän sanoi. "Naurettavaa!"
  "There Are Quite No People Like... You. Selitä se paremmin Britishille",
Iolo totesi hymyillen ilkeästi.
  "Hämäät", Avatar sanoi tuskin kuuluvalla äänellä. "Minä en tekisi mitään
sellaista. Joku varas pölli meidän rahamme ja minulla oli yksityistä asiaa
kaupunkiin."
  Kului kotva hiljaisuutta. "Voinko kuule maksaa osamaksulla, kun minulla
on nyt mukana vain viisi kultarahaa", Avatar huokaisi kaivellessaan
huolestuneena taskujaan.
  "Mikäs siinä. Hei, nyt kun kerran satuit Britanniaan, niin tuli tässä
mieleen että British halusi tavata sinut. Hän pyysi minua ehdottamaan, että
tulisit Castle Britanniaan, mikäli näkisin sinut."
  Avatar kohautti olkapäitään ja kommentoi, "Jaa. No mikäpä ettei. Eikös se
hulivili Shamino asettunut sinne Britainiin asumaan pysyvästi jonkun
näyttelijättären kanssa..."
  "Niin taisi tehdä, mutta se näyttelijätär... katosi johonkin mysteerisissä
olosuhteissa pari kuukautta kotiinlähtösi jälkeen."
  "Aina parempi. Nyt Shamino on siis täysin vapaa lähtemään kanssamme
seikkailemaan!"
  "Miten niin kanssamme, minä en lähde mihinkään. Jalkani on hajalla, ja olen
muutenkin jo liian vanha ja väsynyt", valitti Iolo. "Sinä saat mennä
leikkimään Britannian sankaria ihan keskenäsi."
  "Oletkos kokeillut mitään parannustaikoja?"
  "Minähän en ole osannut taikoa sitten sen mustaportti-jutun, enkä pääse
jalkani takia parantajienkaan puheille. Ja ne ovat muutenkin niin kalliita",
Iolo tuhahti, ja irvisti kivusta, kun liikautti vahingossa jalkaansa.
  Avatar heilutteli käsiään huvittavasti ja lausahti "Vas Mani". Iolon
loukkaantuneen jalan ympäröi hetkeksi sinertävä hohto, jota he kummatkin
katselivat hetken. Hohdon kadottua Iolo liikautteli varovasti jalkaansa,
väänsi naamalleen iloisen ilmeen ja innoissaan hyppäsi seisomaan.
  "Hey Wowie! I Feel Like Adventuring!"

  Sillä aikaa kun Avatar ja Iolo lähtivät kävelemään Britainiin päin,
kyseisessä kaupungissa Shamino mietti huolissaan, mitä Duprelle oli käynyt
Cyclops Cavessa, johon hän oli lähtenyt salaa yöllä muutamia päivä sitten.
Dupre oli jättänyt viestin Blue Boar -baarin johtohenkilölle. Mennessään
syömään aamiaista sinne, Shaminolle oli ojennettu murojen ohessa Dupren
jättämä paperilappu. Siinä luki, Dupren tutulla tikkukirjoituksella:
          SHAM    MENIN KYKLOPS GAVEEN.
          TULEN TAKASIN PARIN PÄIVÄN PÄÄSTÄ
                        T: DUPRE
  "Vaikka olikin aika itsekästä mennä sinne ilman minua keräämään hirveästi
kokemuspisteitä, olen silti huolissani. Dupren lähdöstä on kulunut jo
melkein viikko", Shamino mietti. "Tosin jos se on saanut enemmän kuin kaksi
kokemustasoa lisää, niin saa kyllä pysyäkin poissa."
  Hetken harkinnan jälkeen hän lisäsi jostain syystä, "There Are Quite No
People Like... Him?"

  Tällä aikaa Dupre yritti kauhuissaan keksiä keinoa selvitä laumasta
kyklooppeja, jotka olivat piirittänyt hänet. "Mitä minä teen? Jospa huutaisin
apua. Ei kukaan kuitenkaan ole tarpeeksi lähellä. Miksi oi miksi minä
tulinkaan tänne? Niin no, keräämään kokemusta tietenkin. Ehkäpä olen vähän
tyhmä. Lähdin Britainista yksin yöllä itään... ja olin aamulla Covessa, missä
muistin Cyclops Caven olevan Serpent's Spinessä Britainin länsipuolella... en
palannut Britainin läpi, koska joku olisi voinut nähdä minut, joten kiersin
Minocin kautta... ja eilen saavuin vihdoinkin tänne. Kun olin teurastanut
kaikki kykloopit luolasta, leiriydyin yöksi. Ja nyt kun heräsin, olivat loput
kykloopit tulleet metsästämästä, ja nyt olen niiden saartamana. APUA!"

  Avatar ja Iolo marssivat reippaasti Britainiin päin, ja he olivat juuri
saavuttaneet tienristeyksen, josta pääsi Britainiin ja New Skara Braeen.
Silloin Iolo sanoi Avatarille, "Muistatkos Skara Braen? Sinne ollaan
rakentamassa uusia taloja, ja rakennusprojektin valvojana on vanha tuttumme
Horance."
  Avatar nyökkäsi hymyillen, ja lähti suuntaamaan itään, Britainiin, vievälle
tielle. Nopeasti hän huomasi, ettei Iolo ollut enää hänen vierellään, ja
vilkaisi taakseen. Iolo näytti katsahtelevan lähellä seisovaa vuorijonoa, ja
huomautti pikaisesti, "Kuules, minulla on kunto vähän laskenut viime aikoina,
niin että mitäs jos käytäisiin vaikkapa Cyclops Cavessa keräämässä vähän
Experienceä?"
  "Totta, voisit käyttää vähän ylimääräistä kokemusta", Avatar myönsi
tutkittuaan Ioloa hetken katseellaan. "Ja se pikku luola on täällä jossain
melko lähellä, muistaakseni."
  Iolo ja Avatar lähtivät etsimään cyclopeluolaa, tietämättä Dupren jo olevan
siellä.

  Britainissa Shamino keksi lopulta mennä Lord Britishin puheille. "Onhan
Dupre sentään LB:n nimittämä ritari, ja LB on meidän kummankin hyvä kaveri,
kyllä hän auttaa", Shamino ajatteli.
  Mutta kuninkaan linnan vartijat eivät päästäneet Shaminoa sisään, ja kun
Shamino kysyi syytä tähän, vartijat kieltäytyivät kertomasta sitä, jankuttaen 
itsepäisesti vain "I don't know about that". Shamino oli ideaton.

  Kykloopit lähestyivät Duprea joka puolelta, eikä Dupre keksinyt mitään
kätevää kikkaa, jolla voisi hämätä kyklooppeja, ja sitten yllätyshyökätä. 
Hän ajatteli viimeisen hetkensä koittaneen, mutta huudahti sitten, "Katsokaa
taaksenne, se on Avatar!"
  Kykloopit eivät katsoneet taakseen, eivätkä siten nähneet Avataria ja Ioloa
luolan ovella, vaan hyökkäsivät karjuen Dupren kimppuun. 

  Iolo ammuskeli kyklooppikasaa Crossbowllaan, ja Avatar tökki kasaa
veitsellään, toivoen osuvansa pelkästään yksisilmäisiin olentoihin.
  Lopulta kasa ei enää liikkunut. Avatar ja Iolo alkoivat työntelemään
kyklooppiruumiita sivuun, ja hetken päästä he näkivätkin jo jotain
ihmismäistä kasassa. Se oli Dupre.
  Kun verinen, mustelmainen ja pyörtymisen partaalla oleva Dupre viimein oli
kaivettu esiin ruumiiden alta, hän kertoi olevansa kohtuullisessa kunnossa.
  "Miten sinä sait ajatuksen tulla tänne ilman taustatukea kyklooppien
vuosikokoontumisen aikoihin", Iolo ihmetteli.
  "No kun minä vain ajattelin hakevani vähän eksperienseä... Enkä minä
tiennyt mitään mistään kokoontumisesta", vastasi Dupre nolona.
  Samalla luolan perältä kuului ääni, joka sanoi, "Tiputtakaa aseenne, tai
itkette ja tiputatte aseenne."

  Avatar, Iolo ja Dupre kääntyivät katsomaan luolan takaseinää kohti. Siellä
he näkivät nuoren taljaan pukeutuneen lihaksikkaan kolmisilmäisen kykloopin,
jolla oli kädessään Triple Bow ja muutama Terminaattorinuoli.
  "Mikäli haluatte tietää, miksi tapan teidät, teette niin kuin sanon",
olento uhkasi. Sen silmissä paloi viha.
  "Mitä pahaa me muka olemme ikinä tehneet sinulle", kysyi Avatar joukkonsa
puhemiehenä, tiputtaessaan varovasti veitsensä. Dupre asetti miekkansa maahan
lojumaan ja jäi katsomaan sitä haikeasti. Iolo asetti varsijousensa maahan
lojumaan ja kuiskasi sille, "Älä pelkää, en jätä sinua siihen".
  "Te siat tapoitte isäni! Ja äitini! Ja siskoni!" huusi kolmisilmäinen
kyklope. "Ja veljeni! Ja serkkuni! Ja koko perheeni! Ja kaikki ystäväni! Minä
olen ainoa lajini edustaja jäljellä! Te hirviöt maksatte... hengellänne!"
  Kyklooppi päästi otteensa jännittyneestä narusta, ja nuolet singahtivat
matkaan, suuntautuen kukin omaa kohdettaan päin, tietäen elämäntehtävänsä
olevan tähän kohteeseen osuminen ja siinä räjähtäminen.

  Avatar näki kimaltelevan nuolen lähestyvän hänen katsettaan, ja kaikki
hänen siihenastiset urotyönsä Britanniassa vilahtivat hänen silmiensä ohitse.
Aika tuntui hidastuvan, kun nuoli mateli häntä päin. Hän yritti tiputtautua
maahan, mutta ei saanut lihaksiaan tottelemaan riittävällä vauhdilla.
  Avatar sulki silmänsä, odottaen kauhulla päänsä terminoitumista. Hänen
akustiset sensorinsa rekisteröivät ohimennen kaksi suhahdusta ja kolme
napsahdusta, sekä yhden korahduksen.
  Muutamaa hetkeä myöhemmin hän tajusi olevansa vielä elossa, ja avasi
silmänsä. Luolan lattialla makasi kolmisilmäinen kyklooppi heittoveitsi
niskassaan. Ruumiin ja Avatarin sekä hänen kavereidensa välillä makasi kolme
keskeltä katkennutta nuolta. Shamino seisoi luolan takaovella huohottaen.

  "Vartijat eivät päästäneet minua pyytämään Lord Britishiltä apua, joten
päätin tehdä kaiken mitä voin ja lähdin juoksemaan tänne luolalle", Shamino
selitti kavereilleen.
  "Mutta miten ehdit tänne niin nopeasti", kysyi Dupre yhä hämmästyneenä,
"Ja mistä tähän luolaan ilmestyi takaovi?"
  "Ei minua turhaan Britannia Rangeriksi kutsuta", Shamino vastasi
kasvoillaan salaperäinen hymy.
  "Hei äijät, minä saisin uuden kokemustason, joten eiköhän käydä vähän
meditoimassa Shrine of Spiritualityllä", Avatar huomautti.
  Muut nyökkäsivät hyväksyvästi, ja hän kaivoi taskustaan Orb of the Moonsin,
jonka hän heitti 240 asteen kulmassa puolentoista metrin päähän. Maasta nousi
punainen kuuportti, johon Avatar kumppaneineen astui, kun Avatar oli ensin
noukkinut kuukivensä takaisin taskuunsa.

  Koko Britannian ehdoton yksinvaltias, sekä Avatarin ynnä tämän ystävien
hyvä kaveri, monarkki Lord British, leijui Hengellisyyden Alttarin vieressä,
kun Avatar ja muut astuivat ulos paikalle ilmestyneestä kuuportista. Avatar
ihmetteli hallitsijan paikallaoloa hetken, jonka jälkeen hän rohkaistui, kuin
ohimennen, kysäisemään kuninkaalta, "Moi Äl Bee. Mitäs sinä puuhastelet
täällä?"
  Lord British käänsi katseensa Avatariin, ja kysyi häiriintyneenä, "Miten
niin minä, mitä TE teette minun unessani? Enkö minä, koko Britannian
hallitsija, saa edes nukkua rauhassa?"
  Iolon käsi alkoi täristä. Shamino huomasi tämän ja kuiskasi Avatarille,
"Öh, Avatar, Iololla taitaa hermot vähän reistailla. Varmaan tämä yhtäkkinen
siirtyminen lepäilystä äksöniin on aiheuttanut sen."
  Varoittamatta British lähti leijumaan Avataria päin, aikomuksenaan heittää
tunkeilijat pihalle unestaan, huudahtaen, "There Are Quite No People Like -
Dead People!"
  "Ällös pelkää, herrani", Iolo karjaisi yhtäkkiä, kohottaen varsijousensa,
"suojelen teitä tuolta hirviöltä, joka on ottanut kuninkaamme hahmon!"
  Dupre hyppäsi Iolon selkää päin huutaen "EEII", samalla kun Shamino hyppäsi
Iolon varsijoutta pitelevää kättä päin huutaen "EEII", samalla kun Avatar
hyppäsi sivulle hädin tuskin väistäen Lord Britishin lähettämän Death Boltin
huutaen "HÄH", samalla kun Iolo laukaisi aseensa Lord Britishiä päin huutaen
"BUHHAHHAA KUOLE MONSTERI!"...
  LB oli selvästi ärsyyntynyt uniensa häirinnästä, mutta hänen unikehonsa
räjähti kappaleiksi Iolon Thermonuclear Boltin osuessa siihen.

  Lord British hätkähti hereille oudosta painajaisesta, ja kesti hetken,
ennen kuin hän tajusi olevansa vieläkin omalla sängyllään omassa linnassaan.
  "Ehkä minun ei olisi pitänyt syödä sitä viimeistä slicea."

  Avatar osui maahan, kun Death Boltti suhahti hänen ohitseen. Hän kierähti
taitavasti pystyyn, huomasi Dupren ja Shaminon taklaavan Iolon, ja monarkin
haamun räjähtävän paloiksi.
  Heidän kaikkien taakse aineellistui Time Lord, joka oli kuullut melua
Hengellisyyden Palvontapaikalta, ja tullut tarkistamaan, mistä oli kyse.
  Lord Britishin ampuma Death Bolt, jonka Avatar oli taitavasti väistänyt,
jatkoi matkaansa, ja sen reitille materialisoitui yhtäkkisesti joku
vaaleakaapuinen henkilö. Time Lord ei ollut tarpeeksi agiliteettinen, että
olisi ehtinyt väistää, mutta hänellä oli tarpeeksi Hitpointseja, että säilyi
hengissä kuolettavan boltin osumasta.
  Time Lord ei heti tunnistanut Avataria ja tämän kumppaneita, ja
valmistautui loitsimaan lähes kaiken elämän Shrine of Spiritualityn
lähistöltä tuhoavan loitsun ymmärrettävän vihaisena.
  Tajutessaan, mitä Aikaherra oli tekemässä, Avatar alkoi karjua hädissään,
"ODOTA! SE OLI VAHINKO! ÄLÄ TAPA MEITTIÄ! JOS HALUAT TAPPAA JONKUN, NIIN TAPA
LORD BRITISH, HÄN HEITTI TUON KUOLONAMMUKSEN!"
  Time Lord huomasi virheensä, mutta ei ehtinyt enää pysäyttää loitsua. Hän
toimi nopeasti ja taikoi aikaa nopeammin teleportaatioloitsun, juuri viime
hetkellä.

  Gorn vaelteli viemäreissä Castle Britannian alla. Hän kulki edestakaisin
umpikujan ja pienen huoneen välillä. Näistä jälkimmäiseen ilmestyi maagisesti
ryhmä Päättömiä, Peikkoja ja Kyklooppeja, uudelleen ja uudelleen.
  Gorn oli tehnyt tätä jo viimeiset puolitoista vuotta kokopäiväisesti, ja
nyt hän alkoi olemaan valmis kohoamaan kokemustasolle kaksitoista. Hän avasi
ties kuinka monennen kerran Päättömän vatsan, ja löi Peikon pään murskaksi.
Ja hups, taas oli yksi vihollislauma voitettu.
  Gorn tsekkasi statuksensa, ja näki kokemusmääränsä olevan sopivasti 102405.
Hän naurahti itsekseen, ja heitti itsetehdyn Orb of the Moonsin 240 asteen
kulmassa puolentoista metrin päähän.

  Ethereal Voidissa Shrine of Spiritualityn viereen kohosi violetti
kuuportti. Siitä ulos astui kovan näköinen barbaari, kahden käden miekka
vyöllään ja sarvilla varustettu kypärä päässään. Hän vilkaisi sivulleen, ja
näki tutunnäköisen valkopartaisen varsijousta pitelevän vanhuksen, joka ampui
tutunnäköistä haamuolentoa, joka räjähti. Sitten pari muuta tutunnäköistä
henkilöä taklasi ensinmainitun. Gorn ymmärrettävästi hämmästyi, olihan
hänellä älykkyys vain 15, ja jäi miettimään mitä tehdä.
  Hän kuuli tutun äänen huutavan, "ODOTA! SE OLI VAHINKO! ÄLÄ TAPA MEITTIÄ!",
ja käänsi katseensa äänen suuntaan.
  Gorn näki Avatarin, joka huusi, "TAPA LORD BRITISH, HÄN HEITTI TUON
KUOLONAMMUKSEN!" jollekin valkokaapuiselle, joka elehti huvittavasti.
  Sitten Gorn näki kirkkaan välähdyksen, eikä ketään tutunnäköistä ollut enää
näköpiirissä. Noin puolta sekuntia myöhemmin hän tuhoutui Armageddon-loitsun
voimasta.

  Pari omituista (omituista siinä mielessä, että heillä oli kärsät,
futuristiset lasit ja mielenkiintoiset kampaukset) turistia ulkoavaruudesta
katseli ihaillen temppelirakennusta, jossa kuuluisa Codex oli joskus
levännyt, ja keskustellen, voisiko jonkin avaruussiivoojan pistää
seikkailemaan sinne.
  Seinällä oli kyltti, jossa luki "CODEX WUZ HERE" vanhalla Britannian
riimukirjoituksella, jota kukaan ei ymmärtänyt. Temppelin keskellä seisoi
pedestaali, jolla Codex of Infinite Wisdom oli joskus ollut.
  Turistit lensivät selälleen temppelin lattialle, kun heidän väliinsä
ilmestyi suunnattoman välähdyksen ja räjähdysefektin saattelemana ryhmä
seikkailijoita ja jokin maagin näköinen.
  "Katsoisitte vähän, mihin ilmestytte", huusi toinen turisteista
närkästyneenä. "Ajatelkaa nyt vähän, jos te olisitte tähdänneet vähän
sivummalle, toinen meistä olisi telefragautunut", toinen jatkoi pelon ja
vihan sekoittamalla äänellä.
  Time Lord napsautti sormiaan ja turistit telesiirtyivät takaisin sinne,
mistä olivat tulleetkin, eli huitsin andromedaan.
  "Outoa", sanoi Avatar. "Mihin ne menivät?"
  "Into a galaxy far, far away", Time Lord kertoi huvittuneena.
  "Mitä? Osaako joku teistä kertoa tuon minulle selkokielellä", Avatar kysyi
ällistyneenä.
  "Emmä tiedä", vastasi Shamino kohauttaen olkapäitään.
  "Mikä on galaxi", vastasi Dupre rapsutellen päätään.
  "...", vastasi Iolo käheällä äänellä.
  "Iolo?" Avatar kysyi kääntyen lattialla makaavan, kouristelevan Iolon
puoleen.
  "..!", Iolo huusi, lopettaen sätkimisen.
  "He's dead, Avatar", kommentoi Time Lord kryptisesti.
  "No tee jotain, Avatar! Eihän Iolo voi vielä kuolla", Shamino huusi
huolestuneena, painaen korvansa Iolon rintaan hetkeksi. Noustessaan ylös
hän totesi surullisesti, "Se taitaa olla menoa. Minä en kuullut hänen
sydämensä lyövän enää. Varmaan se hermoromahdus ja muutenkin kaikki tämä
jännitys... Avatar, heitä Resurrection tai jotain."
  "I'm an Avatar, not a healer!"
  "Hei puhukaa kunnolla, kun minä en oikein ymmärrä teitä..." huomautti
tilanteesta pihalla oleva Dupre.
  Time Lord huokaisi, ja lausui "In Mani Corp" kuuluvalla äänellä, heittäen
samalla Iolon päälle Mandraken juuren, jonkin punaisen sienikasvin,
valkosipulin ja kourallisen hämähäkinseittiä. Nämä epätavalliset objektit
leimahtivat heti pieneen liekkiin, ja sammuivat saman tien.
  Tyhjästä ilmasta alkoi kuulua tasaista piipitystä, ja Iolo alkoi taas
hengittää. Kohta hän avasi silmänsä ja kommentoi, "Taivas tämä ei ainakaan
ole", nähdessään kumppaninsa kumartuneena ylleen.

  "Kiitti, Time Lord. Hei, minä en ehtinyt vielä nostaa tasoa, joten eiköhän
painella takaisin sinne Shrinelle", Avatar sanoi Time Lordille innokkaasti.
  "Ei onnistu", Time Lord kertoi. "Te kuolisitte jos menisitte puolen
kilometrin säteelle siitä paikasta. Siellä on nyt niin paljon radioaktiivista
säteilyä, että jo pelkkä unissaan siellä olo voi olla vaarallista."
  "No pahus. Pitänee sitten käyttää jotain muuta shrineä."
  "Mutta Avatar, ne kaikki muut ovat joko rappeutuneet tunnistamattomiksi tai
vandaalit ovat tuhonneet ne! Niin no, kaikki paitsi Nöyryyden Alttarin",
kertoi Shamino tietäväisesti.
  "Nöyryyden? Ei varmasti mennä sinne! Sieltähän saa vain hitpointseja, ei
mitään muita attribuutteja! Kaikki edes vähän hyödylliset alttarit kyllä
tuhotaan, mutta Humility? Ei tietenkään! Itse asiassa mehän voisimme mennä
sinne, ja tehdä sille sen mitä olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten...",
Avatar sanoi, mutta palautti malttinsa ja toivoi heti sen perään, ettei
kukaan vain epäilisi häntä nöyryyden puutteesta. " ...Öh, eli tsekata, onko
se vielä kunnossa..."
  "Sitten on tietty Ultimate Shrine, mutta se sijaitsee Alamaailmassa", Aika
Herra kertoi. "Ja sillä on vähän, sanotaanko, epäilyttävä maine. Muistaakseni
huhuttiin jotain Guardianin influenssista..."
  "Eihän Underwurldea ole enää olemassakaan! Se romahti sitten kun Gargoylet
olivat tulleet Britanniaan. Ja joku palvontapaikka siellä? Naurettavaa",
Shamino huomautti pilkallisesti. "Kai minä nyt sentään tietäisin, jos siellä
olisi jotain, olenhan sentään Britannia Ranger", hän jatkoi, kääntyen
Avatarin puoleen ja kohottaen käsiään tietävästi.
  "Luultavasti sait senkin samoojan ammatin lahjuksilla, niin kuin silloin
kerran, kun --", vastasi Time Lord häiriintymättä, kunnes Shamino keskeytti
hänet sormella tökkäämällä. "Kuules Herra Aika Herra tai kuka oletkaan, minä
olen sentään elänyt Britanniassa ja sitä ennen Sosariassa yhteensä yli kolme
ja puoli sataa vuotta!"
  "Niin, minähän olen ollut olemassa vasta ikuisesti. Usko pois, viherpeikko,
siellä alhaalla on Shrine, joka kohottaa kaikkia statuksia viidellä, antaa
pari pointsia lisää kaikkiin skilsseihin ja nostaa osumapisteitä kaksi kertaa
enemmän kuin muut. Sen lisäksi sillä Shrinellä on Voimaa niin paljon, että
sen avulla voi herättää henkiin, parantaa ja vaikkaa tappaakin kaiken lähellä
olevan, jos on tarpeeksi kieroutunut."
  Shaminon naama alkoi punottaa. Hänen kätensä siirtyi lähemmäksi vyöllään
riippuvaa lyhyttä miekkaa kohti. "Minä tiedän AlaMaailmasta kaiken tärkeän,
ja siihen ei sisälly tuota UltimaShrineä! JOTEN SITÄ EI OLE!!!"
  Tähän Time Lord vastasi, "Sano mitä sanot, juniorirankeri, Avatar uskoo
kyllä minua ennemmin kuin sinua, hää hää", säilyttäen coolinsa. Hän ei ollut
varautunut niin nopeaan ja tappavaan iskuun, joka lähti Shaminon kädestä. Hän
tunsi kipua vatsassaan, ja katsahti alaspäin.
  Muut seisoivat kauhistuneina Shaminon vieressä, paitsi Iolo, joka ei ollut
vielä muistanut nousta seisomaan, ja makasi lattialla kauhistuneena.

  Avatar seurueineen ihmetteli, mihin Time Lord oli kadonnut. Dupre ehdotti,
"Ehkäpä se kuoli ja muuttui pölyksi."
  Avatar sanoi sen olevan mahdotonta, sillä "Time Lordia ei voi tappaa noin
helposti. Eihän aikaherruudessa olisi muuten mitään ideaa. Luultavasti hän
vain suuttui ja lähti menemään johonkin."
  "Mutta jos se Lordi nyt suuttui meille, niin se oli kyllä Shaminon ja sen
egon vika", Iolo väitti viisaasti.
  "Totta... Shamino, opettele vähän itsehillintää. Mutta se Supershrine olisi
kuitenkin ihan kiva löytää. Ajatelkaa mitä kaikkea sillä voisi ehkä tehdä",
Avatar huomautti.
  "Joo joo", temppelin nurkassa mököttävä Shamino sanoi, mutisten itsekseen.
  "Nyt vaan pitäisi tietää, missä päin alamaailmaa se sijaitsee", Iolo
sanoi. "TimeLord katosi ennenkuin ehti kertoa, mistä luolastosta sinne
mennään, ja mistä pitää kääntyä minnekin ja mistä mennään alaspäin ja jne.
Nimittäin siitä ei tule mitään jos me vain lähdemme vaeltelemaan sinne alas,
sen paikan koko kun on mitä on."
  Samassa he kuulivat Time Lordin äänen sanovan jostain, "Ehkäpä kaiken
tietävä ShaminoRangeri kertoo sen teille. Etkö vain?"
  "Time Lord, odota hetki", Avatar huusi hätääntyneenä. "Kerro meille reitti
sinne ylivertaiselle palvontapaikalle!"
  "Enkä varmasti, minua on loukattu. There Are Quite No People Like - Rude
Ones, elikkä ystävämme Shamino."
  "No siinä tapauksessa...", Avatar yritti epätoivoisesti sovitella, "Shamino
pyytää sinulta anteeksi, ja olemme taas kaikki kavereita, ja sinä kerrot
lisää siitä Hyperalttarista."
  "Ei Guardianissa", Shamino kirosi.
  "Muistakaapas tämä: etsivä löytää", Aika Herra muistutti kuivasti, ja
jatkoi, "Hasta la vista for now, Avatar!"
  "Vai niin", Avatar pohti tapahtunutta surullisesti. "Ei me kai sitten voida
tehdä muuta kuin lähteä tapaamaan Lord Britishiä. Sinnehän minun piti mennä
muutenkin."
  "Mutta mitenkäs me päästään Britainiin täältä, kun matka kestää muutaman
päivän laivalla, ja meillä ei ole edes soutuvenettä", Dupre ihmetteli.
  Hetken hiljaisuuden jälkeen Iolo ehdotti, "Käytetään sitä Moon Orbia".
  "Hei hyvä idea", Avatar kiitteli. "Mihin suuntaan tämä nyt piti heittää?"

  New Skara Braessa rakentajaporukka kasasi taloja edellisten palaneiden
tilalle, kaupungin entisen maagin, sittemmin lichen, nyttemmin haamun,
valvonnassa. Nämä henkilöt kummastuivat kovasti nähdessään kuuportin
ilmestyvän, ja siitä ulos kaatuvan Avatarin seurueineen.
  Seikkailijat lojuivat hetken maassa, miettien, oliko jo turvallista nousta
ylös. Kotvan kuluttua Avatar nosti hieman päätään, ja nousi jaloilleen.
Pudistellessaan tomua vaatteistaan hän potkaisi lähintä kumppanustaan kylkeen
ja käski, "Herää pahvi."
  Muutkin nousivat jalkeille ja alkoivat tutkailemaan kuntoansa.
  Yksi Avatarin kumppaneista ihmetteli, "Häh? Mihin me nyt jouduttiin? Ja
miksi täällä on joku läpinäkyvä levitoiva maaginnäköinen tarkkailemassa
talonrakentajia?"
  Haamu huomasi Avatarin, ja tervehti tätä. "Terppa, Avatar! Skara Braen
uudelleenrakennus sujuu mukavasti, kuten näet. Mitäs olet puuhastellut viime
aikoina?"
  "Moi Horance. Mitäs me, parhaillaan etsitään oikeaa sijaintia Orb of the
Moonsille, että päästäisiin Lord Britishin luo", Avatar vastasi rennosti.
  "Et sinä sattuisi tietämään sitä oikeaa sijaintia, kun äsken pääsimme juuri
ja juuri hengissä pois Shrine of Valoria tuhonneiden vandaalien hampaista",
Shamino kysyi toiveikkaasti, sitoessaan jalassaan olevaa syvää viiltoa.
"Minä sain kolme frägiä mutta niillä oli niin sairaan suuri ylivoima ettei
meillä ollut toivoakaan pärjätä."
  "Etkös muista? Heitä se metrin päähän pohjoiseen", Horance-haamu neuvoi.
  "Hei kiitti! Nähdään!" Avatar toivotti, heittäen kuukiven jälleen maahan.

  Lord British istuskeli valtaistuimellaan, miettien oudon unensa merkitystä.
"Ehkäpä se tarkoittaa sitä, että Avatar tunkeutuu linnaani, ja Iolo
salamurhaa minut. Hmm..."
  Silloin Britishin eteen nousi punainen kuuportti, josta astui ulos Avatar
kavereineen. Avatar sanoi Greetingsit Britishille, joka vastasi huutaen
raivoissaan, "En olisi uskonut teistä! Tunkeudutte linnaani, ja salamurhaatte
minut! No, se ei ole noin helppoa. Teette sen vain kuolleen ruumiini ylitse!"
ja hyppäsi Avataria kohti, käsi valmiina kuolonlyöntiin.
  Avatar hämmästyi niin Britishin käytöstä, että kompastui lattialle, ja
lethaali lyönti meni ohi.
  Silloin tapahtui jotain, joka kiinnitti kaikkien huomion puoleensa.
  Valtaistuinsalin keskelle ilmestyi leijonamainen olento teleportteriefektin
säestyksellä. Se kysyi oudolla kielellä, jota British tai Avatar kavereineen
eivät ymmärtäneet, "Olettekos nähnyt alustani? Hukkasin sen täällä lähistöllä
joitain vuosia sitten."
  Kun olento huomasi, etteivät Britannian asukit ymmärtäneet sitä, se painoi
jotain nappulaa vyöllään roikkuvasta multisimultaanitulkista, ja sanoi, "Take
Me To Thy Lea Der", monotonisella äänellä.
  Dupre, jonka muinaisenglanninkielen taito ei ole edes välttävä, ajatteli
kissaolennon sanoneen "Tuokaa johtajanne jotta voin ravita itseäni hänen
verellään". Hän karjaisi muinaisen King of Black Dragonin nimen
taisteluhuutona ja hyökkäsi Long Sword ojossa feliiniä päin, kuningastaan
puolustamaan.
  Leijona väisti kissamaisilla reflekseillä, ja Dupren syöksyessä avuttomana
tämän ohi, sivalsi häntä takaraivoon teräväkynsisillä tassuillaan. "Tämä
paikka on kyllä vihamielinen", olento sanoi itsekseen. "Minä häivyn."
Kilrathi painoi rinnallaan olevaa pikkuista lähetintä ja sanoi, "One to beam
up."
  Leijona katosi uuden käheän teleporttiefektin seuraamana, ja Avatar juoksi
katsomaan Dupren vointia.
  Dupre nousi istumaan valtaistuinhuoneen kiiltävällä marmorilattialla, ja
sanoi hampaitaan narskutellen, "Jään eloon". Sitten hän menetti tajuntansa,
ja kaatui takaisin vaakaan asentoon.
  "My liege LB, tarvitsemme apuasi!" Avatar aneli Britishiltä. "Vaikka Dupre
toista väittääkin, hän kuolee jos häntä ei paranneta, ja minulla on mana
suhteellisen lopussa!"
  Lord British astahti Dupren luo, ja heilautti kättään. Dupren päälle alkoi
hohtaa valoa salin kattoikkunasta, ja hän nousi hitaasti ilmaan. Kirkas
sininen aura ympäröi hänet, sillä aikaa kun erittäin puhdasäänisen kuoron
laulu kaikui taustalla. Hän alkoi kimaltaa kaikilla sateenkaaren väreillä ja
raotti sitten vähän silmiänsä elämän voiman virratessa takaisin häneen.
  "Tuo on varmasti trikki. Kun vain keksisin, miten se tehdään", Iolo
mietti hämmästyneenä.
  Britishin voimat kuitenkin ehtyivät ja levitaatioloitsu petti, pudottaen
Dupren selälleen maahan. "Se näyttävyydestä", hän totesi itselleen
läkähtyneenä.
  Dupre nousi lattialta pidellen koskevaa päätään.

  Lord British katseli hetken hajamielisesti Duprea, ja sanoi sitten
Avatarille, "Niin, mitä olinkaan tekemässä? No jaa, antaa olla. Kiva nähdä
taas sinuakin, Avatar. Lienette kaikki kohtuullisessa kunnossa ja
seikkailunhaluisia, joten tässäpä teille pieni tehtävä: Menkää alamaailmaan,
jonka joku on koonnut takaisin kasaan, ja etsikää sieltä Ultimaattinen
Alttari. Tuokaa se mukananne tänne, jotta se voidaan pistää yhteiskuntaa
hyödyttävään käyttöön, hehe."
  "Mikäs siinä. Shamino ei aluksi tahtonut uskoa underworldin ehjyyttä,
mutta hänhän uskoo nyt, kun kerran kuninkaamme on niin sanonut", Avatar
kertoi huvittuneena.
  Shamino mutisi jotain epäselvää vastaukseksi tuijottaen kuvaansa
kiiltävästä marmorilattiasta.
  "Niin, ja kun kerran olette siellä alhaalla, ottakaa samalla selvää myös
siitä, miksi Alamaailma ei ole hajalla. Jos siitä ei ole paljoa vaivaa."
  "OK, LB", Avatar sanoi hyväksyvästi. "Milloin lähdetään?"
  "Lähdette huomenna auringon noustessa. Tänään kuitenkin pidetään juhlat
paluusi kunniaksi", British vastasi.

-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-

  Aamulla, pitkien partyjen jälkeen, Avatar herätteli kumppaneitaan
valmistautumaan retkelle. Kun paria kymmentä minuuttia myöhemmin kaikki
olivat hereillä, joukko suuntasi Lord Britishin makuuhuoneeseen.
  Toiset parikymmentä minuuttia myöhemmin he saivat kuninkaankin heräämään,
ja sanoivat tälle heippa.

  Linnan laskusilta romahti alas, ja sen yli marssivat Avatar, Shamino, Iolo
ja Dupre, tässä järjestyksessä. Kaksi keskimmäistä näyttivät erittäin
väsyneiltä, ja viimeinen tuntui lähes unissakävelevän.
  Kun nämä Britannian sankarit pääsivät näkömatkan päähän Britainista, he
lysähtivät maahan ja nukahtivat lähes heti muutamaksi tunniksi, äänillä kolme
puolesta ja yksi vastaan.
  Sillä aikaa kun muut nukkuivat, Avatar nojaili läheiseen puuhun. Hän oli
pelaillut juhlissa heti alkuillasta epäviisaasti ja menettänyt kaiken
kultansa. Koska juomat Britishin bileissä maksoivat, hän oli päättänyt mennä
nukkumaan aikaisin. Eihän bailuissa ilman alkoholia ole mitään ideaa.

  Kun lopulta kolme kaverusta olivat nukkuneet tarpeeksi, matka pääsi
jatkumaan. Matkareitin valinnassa tulivat seuraavat ongelmat.
  "Minun mielestäni meidän pitäisi warpata Codexin Temppelille Orb of the
Moonsilla, ja kävellä Dungeon Hythlothin kautta Alamaailmaan", Dupre ehdotti.
  "Idiootti, kiinnitä vähän huomiota asioihin, joita on tapahtunut", Avatar
sanoi ärsyyntyneenä. "Silloin kun hankkiuduin eroon siitä isosta pahasta
demonista Syvyyden pohjalla, koko saari järkkyi ja Hythlothin luolasto
romahti kasaan kertakaikkisesti! Koko Abyssikin muotoutui uudelleen ja nyt
koko paikka joudutaan kartoittamaan uudelleen."
  "Entä jos varpataan Codexin Temppeliin ja mennään The Great Stygian Abyssin 
kautta sinne alas", Shamino ehdotti fiksusti.
  "Muuten hyvä idea..." Avatar myönsi. Hän laski katseensa nolona maahan.
"Mutta kun eilisissä juhlissa minä pelasin Nimiä jotain Kissa Junioria
vastaan, ja hävisin kaikki kultani. Sitten yritin vielä panoksena se kuukivi.
Ja hävisin taas."
  Iolokin päätti tuoda oman ehdotuksensa mukaan keskusteluun, sanoen, "Siinä
tapauksessa... mennään Trinsiciin, ostetaan sieltä halpa laiva, purjehditaan
Isle of the Sinälle, ja tunkeudutaan The Great Stygian Abyssiin."
  "Ihan kohtuullinen ehdotus, mutta kun minulla ei ole kultaa laivanostoon."
  "Meillä vastuuntuntoisemmilla on ehkä yhteensä tarpeeksi pieneen laivaan",
Dupre vihjaisi.
  "No selvä sitten, eiköhän lähdetä King's Waylle."

  Kaverukset kulkivat Pawsin lävitse ja suuntasivat Kuninkaan Tietä pitkin
etelään. Illalla, heidän kuljettuaan suon yli ja jouduttuaan muutamiin koviin
tappeluihin limamöykkyjen ja maantieryöväreiden kanssa, Trinsicin
kaupunginmuuri oli jo kivenheiton päässä.
  Avatar marssi portista sisään, ja huomasi kauppiaiden jo sulkevan oviaan.
Hän kiirehti laivakauppiaan luokse, ja myöhästyi muutamalla sekunnilla, kun
ovi meni kiinni ja lukkoon hänen nenänsä edestä.
  "No pahus. Mitäs nyt tehdään", Avatar sanoi odottaen ehdotuksia. "Dupre,
mikä on rahatilanne?"
  "Meillä on 249 kultakolikkoa, kolme pientä kultakimpaletta ja yksi hieno
jalokivi." Avatar nosti kulmakarvojaan kysyvästi, ja Dupre selvensi
virnistäen, "Se, jonka Lord British lahjoitti siellä bileissä, lähes vaan ei
aivan täysissä mielen voimissa ollessaan, eli juotuaan aika lailla meadia."
  "Aika hyvin. Iolo, minkä arvioisit laivan hinnaksi?"
  "Halvan pienen kanuunattoman laivan voisi saada kolmeen sataan, elikkä...
eiköhän se gemmi riitä."
  "Hyvä, hyvä. Shamino, millaiset yöpymis- ja varustehinnat täällä on nyt?"
  "Miksi minun pitäisi tietää se?"
  "Sinähän olet retkeillyt ympäriinsä Britanniaa", Iolo sanoi.
  "Ja sinä olet käynyt jokaisessa Britannian kaupungissa ja kylässä", Dupre
jatkoi.
  "Hyvä pointti", myönsi Shamino. "Okei, yöpyminen täällä on suorastaan
kunniattoman kallista, viisikymmentä kultarahaa per henkilö. Varusteet
taas... No, olen kuullut paikallisen asesepän pitävän parhaillaan
varastontyhjennysmyyntiä. Jotain tekemistä Fellowboatin kanssa."
  "Hetkinen, mikä Fellowboat? Kuulostaa tutulta", Avatar ihmetteli.
  "Koska Fellowshipin toiminta kiellettiin, se jatkoi toimintaansa eri
nimellä", paljon tietävä Iolo selitti, "Ja koska Fellowboat ei ole vielä
todistettavasti tehnyt mitään laitonta, se saa jatkaa toimiansa. Byrokratia
on outoa."
  "Hmm. No, me joudumme joka tapauksessa odottamaan huomiseen, että saamme
sen laivan. Shamino, muistat varmasti väärin majoituksen hinnan. Käydäänpä
majatalossa", Avatar päätti.

  Avatar seuraajineen etsi Honorable Houndin ulottuvilleen, ja he astelivat
sisään, välittämättä ovella olevasta kyltistä, joka sanoi "Ei Tilaa".
  Dupre valitti nälkäistä oloa, ja he yrittivät mennä ruokailemaan. Tämä ei
kuitenkaan onnistunut, kravattipakon takia. Niinpä he jakoivat pari
lihanpalaa omista repuistaan keskenään.

  Alkoi jo tulla yö, joten Avatar asteli majatalonpitäjän luokse, ja kysyi
"Paljonx huoneet?"
  "Liian paljon sinunlaisillesi. Häivy", innkeeper vastasi viitaten Avatarin
ynnä muiden ryvettyneeseen varustukseen. "There Are Quite No People Like, öh,
You Allowed Here."
  "Kuules äijä", Iolo sanoi, astuen eteenpäin. "Tämä on Avatar! Pyydä heti
anteeksi, tai..."
  "Hah!" mies naurahti, "Ja kukas sinä olet, vanhus, Dupukeko?"
  Dupren silmät välkähtivät murhanhimoisesti. Hän astui askeleen lähemmäksi
ärsyttävää miekkosta. "Minä olen Dupre. Ja tiedätkö, mitä sinä parhaillaan
teet? Kaivat VERTA silmästäsi..."
  Mies vaikutti hetken lähes huolestuneelta, mutta veti sitten takaisin
kasvoilleen huvittuneen, ylimielisen katseen ja kysyi, "Kukas tämä
papparainen sitten on? Jos ei Dupuke, niin se lahjuksilla paikkansa hankkinut
samoojako?"
  Shamino liukui lähemmäksi Innkeeperiä, ja jatkoi Dupren viestiä, joka ei
nähtävästi vielä ollut mennyt perille, sanoen, "... TALIKOLLA..."
  Avatar siirsi kätensä huomaamattomasti vyöllään riippuvan veitsen perälle.
  Dupre tarttui miekkaansa, valmiina sivaltamaan röykeältä mieheltä jotain
elintärkeää irti.
  Shamino otti vyöltään heittoveitsen ja alkoi heittelemään sitä ympäri
ilmassa, tuijottaen miestä tiukasti.
  Iolo rapsutti selkäänsä, ottaen samalla vaivihkaa varsijousestaan otteen.
  "Älkää yrittäkö mitään", majatalonpitäjä varoitti peloissaan. "Minä olen
palkannut erään Lord Britishin kovimmista tutuista suojakseni!"
  Samalla he kuulivat ruokasalin ovelta kimeän äänen kysyvän, "Onko ongelmia,
Stefan?" ja kääntyivät katsomaan äänen aiheuttajaa.
  Avatar hämmästyi suuresti nähdessään pienen olennon ovella.
  Dupre päästi otteensa miekasta ja älähti, "Häh?"
  Shamino unohti heittelemänsä veitsen tuijottaessaan ovella olevaa oliota.
  Iolo sanoi "Argh!" yrittäessään vetää kättään pois selästään.
  Avatar, Dupre, Shamino ja Iolo ihmettelivät hetken pientä elukkaa, ja
henkäisivät yhteen ääneen "Sherry?" paitsi Shamino, joka karjaisi tuskasta
heittoveitsen lävistäessä hänen nahkasaappaansa.
  "Avatar! Oikein ystävällistä tulla tapaamaan minuakin", hiiri vingahti
iloisesti. "Hei Stefan, hän on Avatar, anna heille parhaat huoneet talossa."
  Majatalonpitäjä mietti hetken vaihtoehtojaan, ja päätti sitten suostua.
"Tietysti, Sherry. Öh, tässä on avain kattohuoneistoon, milord Avatar. Siellä
on reilusti tilaa teille kaikille", hän sanoi ojentaen Keltaisen Avaimen
Avatarille, ja huokaisi.
  "Kattohuoneisto? Se on varmaan hirveän kallis", Dupre sanoi huolissaan.
  "Voi, teille se on tietysti ilmainen", Sherry ehti vastata ennen Stefania,
jonka ryhti valui viemäriin hetkeksi palanneen ivallisen hymyn kera.
  Avatar käski kamujensa painua petiin, sanoi olevansa vielä nälkäinen ja
meni Sherryn kanssa syömään.
  Yöpalan aikana Avatar ja Sherry vaihtoivat kuulumisia, ja aamuyön alussa
Avatar hiippaili kattohuoneistoon nukkumaan.

  Seuraavana aamuna seurue heräsi aikaisin, paitsi Avatar, joka päätti joukon
johtohenkilönä, että muut menisivät ostamaan halvan laivan sillä aikaa kun
hän lepäilisi vielä hetken, koska "johtaminen on raskasta puuhaa".
  Puolta tuntia myöhemmin Avatarin kaverit palasivat, ja kiskoivat Avatarin
ylös vuoteesta tämän vastalauseista huolimatta.

  Kun Avatar sai päänsä selvitettyä, he menivät Trinsicin laiturille. Siellä
Avatar näki viimein laivan, jonka he olivat ostaneet.
  "Eikö meillä ollut varaa tuon parempaan", hän kysyi toipuessaan shokista.
  Laiva oli valmistettu joskus vuosisatoja sitten. Se näytti olevan lähes
uppoamispisteessä. Sen kahdessa jäljellä olevassa mastossa purjeet lepattivat
riekaleisena tuulessa. Siellä täällä sen päällä oli jotain epämääräisiä
merilevänpalasia. Sen keulakuva oli ehkä joskus esittänyt jotain, mutta
Avatar ei osannut sanoa mitä, koska sitä ei enää laivassa ollut.
  Sen kyljestä erottui jotenkuten laivan nimi, "HMS Cape".
  "Avatar, tämä oli kerran Britannian nopein ja kestävin alus, ja me saimme
sen ostettua tosi halvalla, sillä yhdellä jalokivellä", huomautti Shamino
innoissaan.
  Toinen laivan jäljellä olevista mastoista päästi viimeisen narahduksensa,
ja kaatui veteen isolla läiskäyksellä.
  "Plus kolme kultakimpaletta kuljetukseen ja veroihin", Dupre muistutti.
  Dupre ja Shamino työnsivät Avatarin lotjaan, sillä aikaa kun Iolo irrotti
laivan köyden laiturista.
  Avatar putosi lahon kannenkohdan läpi, ja Dupre köhäisi, "Oho, hups."
  Shamino tiedusteli Avatarin vointia, ja sai vastaukseksi, "Minä putosin
puoliksi pohjankin läpi ja tänne valuu vettä minkä kerkeää. Minä hukun!"

  Myöhemmin, kun laiva oli korjattu purjehtimiskuntoiseksi, matka pääsi
alkamaan.
  "Eikös tämä laiva uponnut joskus", Avatar ihmetteli. Hän nojaili
parhaillaan laivan keulaan Iolo vierellään. Shamino seisoskeli ohjaamassa ja
Dupre sääteli silloin tällöin purjeiden asentoa paremmaksi.
  "Niin taisi tehdä, silloin niihin aikoihin kuin sinusta tuli Avatar, ja me
haimme Codexin alamaailmasta. Mutta kauppias kertoi, että tämä ongittiin ylös
merenpohjasta pari viikkoa sitten", Iolo muisteli.
  "Huomaa kuitenkin, Avatar, että tämä laiva menee tosi lujaa, kunhan
päästään hyvään tuuleen. Ja tämän laivan kestävyyskin on ihmeellinen",
Shamino huikkasi merituulesta entisestään virkistyneenä.
  "Muutenhan tämä veneenkorvike olisi jo tuhoutunut kauan aikaa sitten, niin
kuin kaikki normaalit laivat. Toisin sanoen tämä laiva on friikki", Avatar
huomautti, katsellen ympärilleen halveksuvasti. "Muuten, kävittekö te
ostamassa lisävarusteita, ennenkuin lähdettiin?"
  "Hyvä kun muistutit", Dupre sanoi kirkastuneella ilmeellä, keskeyttäen
jonkin epämääräisen narun kiinnittämisen. "Tules tänne alas", hän jatkoi
painuen kannen alle.
  Avatar lähti Dupren perään, pyyhkien laivan keulasta tarttunutta limaa
nahkapaitansa hihasta. Laskeuduttuaan kannen alle Avatar sai hienon miekan ja
uuden kiiltävän ketjupaidan. Hän puki ketjupaidan kevyen nahkapaitansa päälle
ja suoristi päällimmäisenä olevaa tunikaansa. Hän kiristi vyötänsä vähän
tiukemmalle ja heitti samalla voiveitsensä pimeän ja tunkkaisen ruuman
nurkkaan, ripustaen uuden miekkansa sen tilalle.
  "Hei Dupre, miksi sinulla on kahden käden miekka, ja meillä muilla yhden
käden, paitsi Iololla, joka pitää itsepintaisesti varsijousensa", Avatar
kysyi Duprelta rypistäen otsaansa.
  "No kun minä pidän kahden käden miekoista. Ja minulla on korkein Strength
meistä kaikista, joten jaksan kantaa ja käyttää sitä parhaiten."
  "Sinulla muka? Minullahan on STR, DEX ja INT kaikki 30!"
  "Mutta hahaa, ei ole enää! Kun kävit kotimaailmassasi, taitosi palasivat
takaisin alkutasolle."
  "Häh? Aargh, minä vihaan sitä kun se tapahtuu!"
  "Vihaat mitä?"
  "You know, it."

  Muutamaa päivää myöhemmin HMS Cape nähtiin Buccaneer's Denissä. "Miten me
tänne jouduimme", Avatar kummeksui. "Eikös Isle of the Avatar ole kaakossa?"
  "Meillä ei ole mitään tuulen suuntaa muuttavaa mukana, joten me vain
ajelehdimme suunnilleen sinne mihin tuuli vie", Dupre totesi. "There Are
Quite No People Like, öh..."
  "Hyvä on sitten", Avatar keskeytti. "Odotellaan täällä, kunnes tuuli
puhaltaa oikeaan suuntaan."

  Puolta viikkoa myöhemmin HMS Cape jätti Denin taakseen. Seuraavaksi he
päätyivät Serpent's Holdiin.
  "No niin, tämä on kyllä lähempänä kohdettamme, mutta vielä pitäisi päästä
itään", Avatar mietti noustuaan laivasta.
  "Nytkö pitää taas odottaa tuulen kääntymistä", Iolo varmisti.
  Kun viikkoa myöhemmin tuuli oli vieläkin vastainen, Avatar keksi ehdottaa
"Entä jos soudettaisiin?"
  Joukko oli juuri silloin syömässä aamiaista Hallowed Dockissa.
  Iolo yski sisään henkäisemiään aamiaismuroja ulos naama punaisena, ja
Shamino kysyi kauhistellen, "Miten sinä kaikista ihmisistä voit ehdottaa
jotain tuollaista?"
  "Mikä siinä on vikana", Avatar kysyi ihmeissään.
  "No eihän se sellainen ole sopivaa joillekin meidän arvoisillemme", Shamino
vastasi.
  Viereisessä pöydässä istuva mustalainen nousi ylös ja kääntyi Avatarin
puoleen. "Anteeksi, mutta en voinut olla kuulematta ongelmaanne. Minä voin
ehkä tietää jotain, joka ehkä auttaa teitä."
  "Mitähän se voisi olla", Shamino kysyi epäilevästi.
  "Moonglowissa on eräs maagi, joka tietää loitsun, jolla voi muuttaa tuulen
suuntaa. Mikäli suostutte hakemaan Dry Landista pari jättimuurahaisen munaa
hänelle, hän kertoo teille loitsusta."
  "Onko siellä vielä niitäkin", Dupre ihmetteli. "Silloin pari sataa vuotta
sitten me muistaakseni listimme kaikki muurahaiset mitä sieltä löysimme."
  "Itse asiassa", Iolo muisteli, "minä kuulin jossain välissä Vesperissä
asuvasta henkilöstä, jolla oli jättimuurahaistarha."
  "No selvä sitten, kiitos sinulle", Avatar totesi mustalaiselle.
  "Tiedättekös, nykyään kaikki vain on kalliimpaa ja eläminen vaikeampaa,
niin että voisitteko maksaa jotain tuosta tiedosta", mustalainen yritti.
  "Sori, mutta meillä on käteisvarat suhteellisen lopussa", Dupre sanoi
Avatarin partyn kassanpitäjänä.
  Mustalainen mutisi, "There Are Quite No People Like... You", ja sylkäisi
Iolon niskaan poistuessaan vihaisena.
  "No niin, tuuli puhaltaa lähes pohjoisesta, joten pääsisimme Dry Landiin
aika nopeasti", Avatar ilmoitti. "Heti aamupalan jälkeen me lähdemme täältä."

  Myöhään iltapäivällä HMS Cape rantautui Dry Landin pohjoispuolelle. Avatar
ja muut lähtivät kävelemään Vesperiin päin, ja he olivatkin perillä
alkuyöllä.
  He olivat erittäin väsyneitä kävelystä ja yöpyivät Gilded Lizard-pubin
takahuoneessa, osittain siksi, että he eivät jaksaneet kävellä oikeisiin
makuuhuoneisiin rakennuksen yläkerrassa, ja osaksi siksi, että heillä ei
oikeastaan ollut enää varaa siihen.

  Yöllä Avatar näki oudon unen, jossa sinisessä tyhjyydessä levitoiva Lord
British lausui hänelle, "AVATAR! TIEDÄ, ETTÄ BRITANNIA ON ASTUNUT UUTEEN
TIETÄMYKSEN AIKAAN. TIEDÄ, ETTÄ ON VIIMEINKIN TULLUT AIKA SEN TODELLISEN
VALTIAAN OTTAA PAIKKANSA KANSANSA JOHDOSSA. OHJAUKSESSANI BRITANNIA TULEE
KUKOISTAMAAN, JA KAIKKI SEN ASUKKAAT TULEVAT ILOITSEMAAN JA KUNNIOITTAMAAN
HEIDÄN UUTTA... LORD BRITISHIÄÄN!"
  "Tämä vaikuttaa tutulta", Avatar ajatteli.
  "TIEDÄ, ETTÄ SINÄ MYÖS KUMARRUT EDESSÄNI, AVATAR. SINÄ MYÖS TULET
TIEDOSTAMAAN VALTUUTENI, SILLÄ MINÄ TULEN OLEMAAN SINUN KUMPPANISI... SINUN
AUTTAJASI... JA SINUN - HERRASI! BUA HAH HA HA HA HAA", British nauroi
psykoottisesti.
  "Hardi har har", Avatar totesi kuivasti. "Anteeksi, mutta olennon, joka
sanoi noin viimeksi, suunnitelmat eivät todellakaan menneet aivan noin.
Eivätkä kyllä mene sinunkaan, sen voin taata", hän huomautti kohteliaasti
Britishille, olettaen tämän tiltanneen.
  "Huomaa, Avatar, että tuo oli ote päiväkirjastani Britannian yhdistämisen
aikoihin", Lord British kertoi. Hänen kuninkaallisen violetin viittansa väri
muuttui keltaiseksi.
  "Vähän epäjohdonmukaista... Minä en ollut Avatar vielä silloin. Ja miksi
kerroit minulle siitä?" Avatar kysyi. "Ja miksi kruunusi muuttui siniseksi?
Ja mihin raajasi katosivat?"
  "Älä minulta kysy, tämä on sinun unesi. Hei, mitä..." British huudahti,
vilkaistessaan ylöspäin. Hänen päälleen oli langennut varjo, joka kasvoi
kasvamistaan.
  Lord Britishin päähän putosi alasin jostain korkealta. "Ei minunkaan mitä
tahansa tarvitse sietää! Hyvästi, Avatar", hän karjaisi, loitsi Helpin ja
siirtyi takaisin omaan uneensa, jossa hän oli iso hirmulisko joka mellasti
Britanniassa.

  Aamulla Avatar heräsi, ja suuntasi pubin puolelle syömään.
  "Minun selkääni sattuu", Iolo valitti narisevalla äänellä.
  "Se oli varmaankin se kylmä kivilattia", Dupre sanoi miettien, mitä hänen
lautasellaan oli.
  Avatar sanoi Duprelle, "Annapas muutamia kultakolikoita..." Hän vastaanotti
kourallisen kultaa poissaolevan tuntuiselta Duprelta, ja köhäisi sitten
"Kröhöm, bartenderi!"
  "Se oli ihan varmasti se kivilattia, Avatarkin vilustui siellä", Dupre
jatkoi tökätessään yhtä limaista perunantapaista haarukallaan. Se vingahti.
  "Mitäs haluat, oi Ankhin Kantaja", paikan omistaja/tarjoilija/kokki/
suunnilleenkaikkimuukin kysyi.
  "Toisitteko minulle aamiaista", Avatar tilasi.
  Hetken päästä paikan omistaja tuli tarjoilijaksi pukeutuneena keittiöstä ja
viskasi lautasellisen jotain Avatarin eteen.
  "Siinä on, se maksaa sitten... kokin palkka... omistajan osuus... minun
palkkani... verot... tippi... suojeluraha... pyöristetään nyt vaikka viiteen
kultarahaan."
  Avatar ojensi miehelle kahdeksan kultarahaa ja kysyi ääntään madaltaen
"Sattuisitteko tietämään mitään jättimuurahaisista?"
  "Joo, tuota noin, sille tarhurille sattui... onnettomuus. Jättimuurahaiset
saivat jotenkin maagisen salama-aidan oven auki, ja ne raunioittivat kylämme
keitaan länsipuolisen osan. Sen missä gargoylet asuivat."
  "Mutta mitä niille kaikille söpöille gargoileille kävi", Shamino kysyi
kauhistuneena, keskeyttäen aamiaisensa nauttimisen.
  "Nehän pistivät ihan mukavan tappelun pystyyn. Gargoylet listivät kaikki
jättimuurahaiset mitä kaupungissamme oli jäljellä..." 
  Shaminon ilme nousi voitonriemuiseksi hymyksi.
  "...Mutta kun niillä oli paha tapa kulauttaa hopeakäärmeen myrkkyä kitaan
ennen tappeluja."
  Shamino kalpeni. Dupre hymyili itsekseen ivallisesti, työntäen samalla
vaivihkaa lautastaan vähän kauemmaksi. Iolo nuoli keskittyneesti omaa
lautastaan puhtaaksi.
  Avatar kysyi huolestuneena, "Eikö niitä murkkuja ole enää missään?"
  "En minä vaan tiedä", vastasi tarjoilija liu'uttaen katseensa sivulleen.
  Avatar tyhjensi taskunsa, ja löysi seitsemäntoista kultakolikkoa, jotka hän
ojensi tarjoilijalle.
  "Tässä yhdessä on jotain tahmeaa... No, mihin te tarvitsisitte niitä
XL-kokoisia muurahaisia?"
  "No tuota... ajateltiin maistaa miltä jättimurkkumunakas maistuisi", Avatar
vastasi.
  Iolo kuiskasi hänelle, "Avatar! Tuohan on vale", johon Avatar kuiskasi
takaisin, "Eikä, se ei vain ole koko totuus. Mihin muuhun munia käytetään
kuin munakkaisiin? Se maagi tietysti haluaa maistaa sitä, ja mekin varmaan
saadaan baitit."
  "Niinpä. Ette ole ensimmäisiä. Tiedä sitten mihin se maagi näitä käyttää.
Ehkäpä reagentseina. Joka tapauksessa, minulla on niitä tuolla kellarissa
ihan tarpeeksi. Saatte ottaa pari, jos uskallatte."
  "Kiitti. Tulkaas äijät, mennään kellariin", Avatar sanoi kamuilleen.
  Iolo kuopsaisi ahnaasti Dupren lautaselta lisää ruokaa mukaansa ja lähti
muiden perään portaisiin.

  Kellarissa oli pimeää. "Öh, kenellä oli soihdut", Avatar kysyi ohimennen.
  "Minulla..." Dupre ilmoitti, ja sytytti yhden soihdun palamaan.
  Kellari näytti tavalliselta. Sen katon ja lattian välistä eroa oli noin
kolme metriä, ja huoneen seinät olivat täynnä kaikennäköistä turhaa. Kellarin
ilma oli kohtuullisen tunkkaista, niin kuin ovea sinne ei oltaisi avattu
muutamaan vuosikymmeneen. "Oho, melkein putosin", Avatar sanoi pysähtyessään
äkisti. Kellariin johtavat portaat kääntyivät jyrkästi yhdeksänkymmentä
astetta, ja pieneltä tasanteelta portaiden puolivälistä oli reilu metri
matkaa lattialle. Avatar horjahteli hieman sen reunalla, ja astui vähän
taaemmas.
  Jokin huusi kellariin johtavan avonaisen oven ja seinän välistä karmivalla
äänellä "BÖÖ!" ja Avatar hypähti vaistomaisesti eteenpäin, kääntyen samalla
katsomaan taakseen. Tuloksena tästä oli se, että Avatar tipahti lattialle,
nyrjäytti nilkkansa, mursi kätensä, katkaisi jalkansa, taittoi niskansa,
venäytti kylkensä ja menetti kahdeksantoista osumapistettä.
  Sillä aikaa kun Avatar voivotteli lähes tajuntansa menettäneenä lattialla,
Shamino loikkasi oven luo, ja potkaisi sen kiinni. Sen takana ei ollut
mitään. Iolo näki silmäkulmassaan jonkin livahtavan parin nurkassa olevan
tynnyrin taakse.
  Avatar hakkasi tuskissaan lattiaa ehjällä jalallaan ja murskasi vahingossa
kantapäänsä.
  Iolon kerrottua näkemästään Shamino loikkasi tynnyreiden luokse ja huusi
"Tule esiin! Minä tiedän että sinä lymyilet siellä!"
  "On ihanaa olla rankeri", hän huokaisi itsekseen.
  Varjo pysyi hetken aikaa paikallaan, ja sanoi sitten, "There Are Quite No
People Like, totanoin... No miten vaan, en minä voi tulla esiin, minä olen
mörkö. Tehän pelästyisitte kuoliaiksi jos näkisitte minut."
  "Tapetaan se", Dupre karjui innoissaan.
  "Tappamiseni katsomatta minuun voi osoittautua vähän hankalaksi."
  "Mitä sinä välität siitä, pelästymmekö me kuoliaiksi vai emme", Iolo kysyi
epäilevästi.
  "Minä saisin potkut Mörköjen Ammattiliitosta. On sääntöjenvastaista
pelottaa ketään kuoliaaksi", ääni tynnyrin takaa vastasi. "On tietysti eri
asia pelotella joku hyppäämään metrin korkeudelta niin kömpelösti että
menettää muutamia osumapojoja. No eipä silti, en minä sitä huvikseni tehnyt,
mutta kun täällä tuppaa olemaan vähän tylsää. Anteeksi jos aiheutin kovasti
harmia."
  Avatar narskutteli hampaitaan ja kertasi oppimaansa Compassionista,
Valorista, Justicesta, Sacrificestä, Honorista ja Humilitystä. "Eipä mitään
probleemaa", hän vakuutti yhteenpurtujen hampaidensa välistä. "Ottakaas nyt
ne muurahaisenmunat että päästään pois häiritsemästä tätä... olentoa."
  Shamino poimi mukaansa neljä munaa, ja ahtoi ne suurin vaivoin reppuunsa.
  Dupre ja Iolo kantoivat Avatarin rappuja ylös, takaisin baarin puolelle.

  "Nyt kunnon uni tekisi terää", Avatar mourusi heidän suljettuaan kellarin
oven. "Hei, nythän on yö, joten meidän pitäisikin nukkua!" hän jatkoi
katsahdettuaan hajamielisesti ikkunasta.
  Dupre ja Shamino katsoivat toisiinsa ja nyökkäsivät surullisesti.
  Iolo vilkaisi ikkunaan päin. "Voi Avatar ressukka rassukka, äskenhän oli
vasta aamu. Ei nyt vielä..." ja jäi tuijottamaan ulos. "... voi olla yö..."
  "Miksi sitten on pimeää", Avatar kysyi kumppaneiltaan katsellen vähän
selvämielisemmin ulos ikkunasta.
  Dupre ja Shamino katsoivat ulos, ja näkivät saman kuin muutkin: Ulkona oli
pimeää. Taivas oli täynnä tummia pilviä, jotka leijuivat uhkaavasti Dry
Landin päällä. Pilvien välistä pilkotti aurinko, jonka edessä oli joku toinen
musta pallukka. Pallo blokkasi tehokkaasti auringonsäteiden pääsyn alas, ja
ne muutamat, jotka pääsivät livahtamaan pallon sivuilta ohi, törmäsivät
suurimmaksi osaksi tumman harmaisiin pilviin.
  "No sehän on vain auringonpimennys", Iolo huudahti yllättyneesti. "Niitä
tulee aina silloin tällöin, ja se on ihan absoluuttisen normaalia."
  Avataria ei näyttänyt enää vaivaavan mikään. Hänen katseensa oli terävämpi,
kuin koskaan ennen, mitä Avatarin kumppanit olivat hänellä nähneet.
  "Tämä ei ole normaali..." hän kuiskasi erittäin hiljaa noustessaan omille
jaloilleen. "Tuon on aiheuttanut magia."
  Taivaalla he näkivät jonkin linnuntapaisen lähestyvän kuun edessä.
  "Onko se lintu", Dupre kysyi vaitonaisesti.
  "Ei", Shamino vastasi siristäen silmiään. "Luulisin että se on punainen,
enkä minä tiedä mitään tuollaisia punaisia lintuja."
  Olento lensi yhä lähemmäksi, ja he alkoivat erottaa sen muodon selvästi.
  "Avatar... Se on --"
  Avatarin ystävät haukkoivat henkeään, kun Avatar jatkoi, "Lohikäärme."

  Punainen Lohikäärme katseli kiinnostuneena pientä kylää aavikon keskellä.
Sen selässä ratsasti kevyeen haarniskaan pukeutunut pitkä tummatukkainen
haltia, joka tuijotti myös alaspäin.
  Alhaalla yhden rakennuksen ovi avautui ja sieltä kipitti ulos kolme pientä
ihmistä. Haltia virnisti, ja kuiskasi lohikäärmeelle käskyn "Syöksy."
  Lohari kuuli ratsastajansa käskevän itseään ja päästi villin riemunhuudon
ilmoille taittaessaan siipensä ruumiinsa suuntaisiksi ja lähtiessään alaspäin
erittäin lujaa. Se alkoi köhimään tulta ylös kurkussaan.
  Haltia naurahti psykoottisesti ja huusi muutaman sanan, pitäen käsiään
edessään. Hänen käsistään singahti alaspäin suuri laavapallo.
  Iolo, Shamino ja Dupre juoksivat kauhuissaan suojaan pubin taakse.

  Avatar näki palavan pallon lähestyvän, ja keskittyi. Hän alkoi lausumaan
hiljaisella äänellä mantroja. "In Vas An Flam... Kal Ort Vas An Flam." Hän
nosti kätensä ylös, ja jatkoi, "Vas Jux Ort An Flam". Hänen kohotettujen
käsiensä väliin alkoi muodostua jokin pallon muotoinen.
  Ilma Avatarin ympärillä alkoi kimaltaa, ja pallo Avatarin päällä kasvoi
suuremmaksi ja kirkkaammaksi. Sitten Avatar vapautti mielensä ja jääpallo
lennähti lähestyvää liekehtivää ohjusta päin.

  Lohikäärme syöksyi lujaa alaspäin, mutta kun haltia tajusi mitä Avatar oli
tekemässä, hän huusi loharille, "Kaarra sivuun!"
  Muutamaa kymmentä metriä Avatarin yläpuolella pallot törmäsivät toisiinsa.
Se aiheutti jättimäisen räjähdyksen, ja talon nurkan takaa uteliaasti
kurkkinut Shamino sokeutui hetkellisesti.
  Lentävä käärme harkitsi hetken totellako, koska sillä oli jo erittäin iso
tuliannos kidassaan. Se teki päätöksensä sekuntia myöhemmin, kun näki
valkoisen pallon osuvan isäntänsä lähettämään tuliseen palloon.

  Avatar siirsi kätensä sivuilleen ja syventyi jälleen mystisten voimien
imemiseen eteerisyydestä. "Vas Kal Grav Hur Uus", hän chanttasi nostaen
hieman käsiään.
  Lohikäärme sylki tulta alaspäin tuloksettomasti kaartaessaan hitaasti
oikealle. Siihen iski kuitenkin alapuolelta muutama salama. Sen nahka paloi
monesta kohdasta, ja se karjui tuskasta, kiepahtaen katsomaan Avataria päin.
Se teki tämän kuitenkin vähän huolimattomasti, ja sillä ratsastanut haltia
menetti tasapainonsa ja putosi alas.
  Avatar hyppäsi vasemmalle niin pitkälle kuin pääsi, ja kierähti ympäri
muutaman kerran ennenkuin nousi ylös. Muutama metri oikealle Avarista maata
pyyhki tulinen henkäys. Sitten Avatarin viereen putosi haltia, joka kierähti
yllättävän ketterästi jaloilleen.
  Avatar kohotti nyrkkinsä, ja haltia tiputtautui matalaksi, yrittäen
ennakoida iskua. Avatar reagoi kohtuullisella nopeudella ja muutti lyöntinsä
potkuksi, osuen haltian päähän. Haltia ynähti ja kaatui loukkaantuneena
selälleen, jolloin Avatar kääntyi jälleen lohikäärmettä päin. Lohikäärme
karjui raivoaan, nosti yläruumistaan ja suuntasi uuden liekin Avataria päin.
  Avatar kohotti kätensä ja sanoi nopeasti muutamia sanoja.

  Iolo kurkkasi talon kulman takaa ja näki lohikäärmeen kidasta lähtevän
tulisuihkun nielaisevan Avatarin. Hän ähkäisi ihmeissään. Dupre kysyi häneltä
yllättyneenä, "Mitämitämitä? Mitä siellä tapahtuu?"

  Avatar tunsi jonkin verraan kuumuutta ympärillään, mutta hänen Resist Fire-
loitsunsa tuntui toimivan. Sitten huudettuaan muutaman sanan hän hyppäsi
liekkien keskeltä niin korkealle kuin pystyi. Hän tunsi lennähtävänsä
korkealle, ja näki häkeltyneen lohikäärmeen pään edessään. Avatar veti
miekkansa esiin ja sivalsi sillä loharin silmiä kohti.

  Shaminon näkö palautui vähitellen ja hän ärjyi, "MULLE EI TEHDÄ NOIN! NYT
MÄ TAPAN JONKUN! VAIKKA TON KILLERMONSTERIN!" Hän hyppäsi voltilla esiin
talon kulman takaa, vetäen samalla kummallakin kädellään esiin veitsen
vyöltään.

  Avatar laskeutui ketterästi maahan osuttuaan lohikäärmeen kuonoon, ja
vilkaisi taakseen. Hän näki Shaminon heittävän kaksi veistä.
  Lohikäärme murisi johonkin Avatarin suuntaan. Se ei ollut totaalisen varma
siitä, missä Avatar oikein oli, mutta erotti jonkin hahmon alapuolellaan
veren sumentamalla näöllään. Sitten käännettyään vähän katsettaan se näki
pari jotain pientä liikehtimässä itseään päin. Ja ne osuivat sen häntään.

  Shamino heitti voltin takaperin ja heilutteli käsiään ympäriinsä, karjuen
"JEEESSS!" hänen heittämiensä veisten osuessa lohikäärmeen villisti heiluvaan
häntään. Sitten hänen ilonsa keskeytyi, kun hän näki loharin ratsastajan
tointuneen Avatarin kengänpohjan kosketuksesta. "Avatar! Takanasi!" hän
huusi.

  Avatar vilkaisi taakseen ja ylös kuultuaan Shaminon varoituksen. Sitten hän
hyppäsi syrjään lohikäärmeen hännän tieltä, jota lohari heilautti vihaisesti
sumuisia hahmoja päin.
  Haltia nousi pystyyn ja oli juuri vetämässä lyhyttä haltiariimuin
koristeltua miekkaansa vyöltään, kun lohharin häntä taklasi hänet kumoon. Hän
lennähti törmäyksen voimasta muutaman metrin sivulle, ja hänen miekkansa
putosi lähelle hiekkaan.
  Avatar näki kuinka heilahtanut häntä hidasti liikettään osuessaan haltiaan,
ja lähti juoksemaan häntää päin. Häntä alkoi nousta. Ja Avatar hyppäsi.

  Dupre yritti epätoivoisesti vetää Shaminoa takaisin kulman taakse kuiskaten
"Tule nyt pois, hullu! Tuo lohari terminoi sinut", mutta jähmettyi sitten
nähdessään Avatarin kiipeävän lohikäärmeen selkää ylöspäin.

  Lohikäärme syöksähteli villisti ympäriinsä aavikkokaupungin yllä, Avatar
niskassaan. Se syöksi ympärilleen niin paljon tulta kuin pystyi, mutta ei
saanut karistettua Avataria pois selästään.
  Avatar piteli kiinni lohikäärmeen punaisista niskasuomuista, toivoen
kovasti ettei putoaisi. Kun raivoisa syöksähtely laantui hetkeksi, hän
kohottautui polvilleen ja työnsi miekkansa koko painollaan lohikäärmeen
niskaan. Kuului hirveä kirkaisu Avatarin työntäessä miekkaansa yhä syvemmälle
otuksen kaulaan. Kirkuva lohikäärme heittäytyi ympäri ilmassa ja tunsi
painonsa keventyneen hiukan. Sitten se lähti hirmuisen tuskan ja pelon
vaivaamana hoippumaan kohti kotiluolaansa, ajatellen, "Ei Ole Paljoa Jos
Yhtään Ihmisiä Jotka Ovat... Tuollaisia. Tai Jotain."
  Kun lohikäärme kääntyi ylösalaisin ilmassa, Avatar menetti tasapainonsa ja
sai hädin tuskin toisella kädellään kiinni yhdestä suomusta. Sitten hänen 
otteensa lipesi ja hän putosi hurjasti kieppuen alas.
  "AAAAAAAAAAA", Avatar huusi pudotessaan. Vedettyään henkeä hän jatkoi
huutoaan, "AAAAAAAAAAAAAAAA". Sitten hän osui johonkin mutta tunsi että ei
ollut vielä lopettanut alaspäin menemistä. Sitten hänen tajuntansa poistui.

  Avatarin kumppanit ampaisivat välittömästi kohti paikkaa, johon Avatar oli
pudonnut. Iolo heitti hämmästyttävän nopeasti, ikäänsä nähden, päällimmäiset
vaatekertansa pois ja sukelsi Vesperin keitaan viileisiin vesiin, Avatarin
perään.

  Avatar avasi silmänsä, ja katseli hetken ympärilleen. Hän lojui mustuneella
hiekalla vesilammikon äärellä. Hän tunnusteli varovaisesti mielessään
jokaista ruumiinosaansa siltä varalta, että jotain olisi hajonnut. Sitten hän
käänsi vähän päätään, ja näki jonkun haltian seisovan kasvot verisinä
kavereidensa Iolon, Shaminon sekä Dupren ympäröimänä.
  "Hah! Sinä varmaan luulit voivasi tulla tänne ja tehdä ihan mitä huvittaa,
niinkö?" Dupre karjui haltialle, jonka käsiä Iolo ja Shamino pitelivät
tiukasti. Haltia kohotti hieman katsettaan, ja hetken rykimisen jälkeen sai
suuhunsa tarpeeksi limaa, että se kannatti singota Dupren naamalle.
  Avatar nousi varovasti ylös, ja puri hampaitaan hirveän päänsäryn iskiessä
häneen. Hän piteli päätään ja kääntyi jälleen katsomaan kavereitaan.
  Dupren kasvoilla oli niin hirmuinen ilme, että vain harva olisi uskaltanut
katsoa häntä silmiin sillä hetkellä (itse asiassa Lord British olisi
luultavasti pystynyt irvistämään ilkeämminkin, ja vain hymyillyt Dupren
ilmeelle vahingoniloisesti). Hän pyyhki vihertävää rään ja syljen yhdistelmää
kasvoiltaan, ja sanoi haltialle epämiellyttävän rauhallisesti, "Okei. Have it
your way", jonka jälkeen hän sai uuden räkäisyn naamaansa.
  Avatar ihmetteli, mitä Dupre oikeastaan yritti saada aikaan, eikä älynnyt
mennä lähemmäs kysymään asiaa.

  Dupre pyyhki naamaansa puhtaaksi, ja haltia teki hänen työnsä vielä
kolmannen kerran turhaksi sylkemällä entisiäkin isomman klöntin Duprea päin.
Dupre murahti, ja huudahti, "Hakataan sitä!", lyödessään mehevällä koukulla
haltialta ilmat pihalle.
  Avatar ravisti vähän kivistävää päätään, ja asteli vähän lähemmäs muita.
Sillä aikaa, kun Dupre moukaroi Shaminon ja Iolon pitelemää haltiaa, Avatar
mietti yhä, missä oikeastaan oli ja mitä oli tapahtunut.
  Iolo näki jonkin liikkuvan silmäkulmassaan, ja käännähti vilkaisemaan
Avatarin suuntaan. "Hei Avatar! Sinä olet vielä elossa! Haluatkos tulla
mukaan kuulustelemaan haltiaa?"
  "Enpä taida, minua huimaa vähän. Öh, onko tuo nyt ihan tarpeellista?"
  Nyt muutkin huomasivat Avatarin, ja kääntyivät tätä päin. Iolo ja Shamino
päästivät irti haltiasta, joka jäi paikalleen huojumaan. Shamino tönäisi
näön vuoksi haltiaa, joka kaatui selälleen hiekkaan.
  "Avatar!" Dupre tervehti. "Me ollaan nyt jo päätelty, että tämä olento",
hän sanoi osoittaen haltiaa, "on haltiamaagi."
  "Ja sillä on Voimaa! Se osaa kesyttää lohikäärmeitäkin!" Shamino huudahti.
  Avatar mietti asiaa hetken, ja kysyi sitten, "Siinä kaikki? Minä vähän
niinkuin osasin jo arvata tuon."
  Avatarin kaverit vilkuilivat hetken toisiaan, ja sanoivat sitten, "No, tämä
tyyppi on kova. Mutta älä huoli, kyllä se kertoo kaiken enemmän kuin
mielellään kunhan olemme pehmittäneet sitä vähän!"
  "Mitä?" Avatar henkäisi, ajatustensa selvetessä.
  "No, me tuota noin, hakataan sitä kunnes se kertoo meille mitä me halutaan
tietää", Shamino selvensi. "Kyllähän se jo jotain yritti sanoakin, mutta se
oli luultavasti vain kiroilua tai jotain."
  Avatar ravisti jälleen päätään, ja huokaisi. "Eikö teille tullut
mieleenkään, että kaikki haltiat eivät puhu samaa kieltä kuin me?"
  Shamino kuuli jotain takanaan, ja kääntyi katsomaan sinne päin. Verinen
haltia yritti nousta ylös hiekalta, mutta menetti tasapainonsa ja kaatui
takaisin alas.

  Britannian moninkertaiset pelastajat zoomasivat jälleen lähemmäs haltiaa.
Avatar köhäisi, ja sanoi jotain haltiakielellä. Dupre ja Shamino katsoivat
toisiinsa, ja Iolo vilkuili kaikkia edellämainittuja epäluuloisesti. Haltia
teki samoin, ja vastasi sitten Avatarille jotain.
  "Mitä se sanoi?" Dupre tiedusteli Avatarilta, joka tuijotti syvän epäuskon
vallassa haltiaa. Avatar harkitsi hetken, ja sanoi sitten taas jotain
haltialle. Haltia henkäisi syvään ja esitti sitten jonkinlaisen kysymyksen.
Avatar nyökkäsi vakavana, ja haltia nousi ylös hiekalta nolon näköisenä. Se
pudisteli vaatteensa puhtaiksi ja vetäisi hiuksensa ojennukseen, ja sanoi
Avatarille katuvan näköisenä jotain. Avatar vastasi haltialle, joka kääntyi
sen jälkeen, ja lähti kävelemään aavikolla itään päin.
  Avatar vilkutti haltialle, ja kääntyi sitten ystäviensä puoleen. "No niin.
Nythän on siis niin, että tämä haltia oli eksynyt, ja ajatteli tämän paikan
olevan joku muu paikka, joka hänet oli lähetetty tuhoamaan."
  Iolo kysäisi sitten "Entä se auringonpimennys?"
  "Se oli vain pieni tehokeino, paikallaolijoiden pelottelemiseksi."
  "Se haltia erehtyi paikasta ja tuli tänne, lähes tappaen ja tuhoten koko
kylän?" Shamino varmisti.
  "Aivan."
  "Ja sinä annoit sen mennä?"
  Avatar nyökkäsi hymyillen ärsyttävästi.
  "No joo, miten vaan, sinähän olet Avatar ja varmasti tiedät nämä asiat
paremmin kuin me tavalliset kuolevaiset ja niin edelleen."
  Jonkin matkan päähän ehtinyt haltia kääntyi vielä vähän ja kohotti kättään
hyvästiksi. Avatar vastasi eleeseen ja kysyi sitten kavereiltaan, mitä
seuraavaksi oli ohjelmassa.
  "Jaa", Iolo totesi. "No, mehän olimme menossa Isle of Avatarille,
Stygiaaniseen Abyssiin. Matkan varrella me poikettiin tänne hakemaan niitä
murkunmunia jollekin maagille Moonglowissa jotta me saisimme tietää sen yhden
loitsun millä voi muuttaa tuulen suuntaa, että voisimme käyttää sitä loitsua
päästäksemme sinne sinun saarellesi laivallamme, joka tälläkin hetkellä
odottelee innokkaana lähtemään rannalla parin kilometrin päässä pohjoiseen
tuosta majatalosta", hän kertoi, ja korjasi, vilkaistuaan Gilded Lizardin
savuavia jäännöksiä, "Öh, niin, siis rannalla parin kilometrin päässä
pohjoiseen tuosta entisestä majatalosta kautta baarista."
  "Aivan", Avatar totesi. "Selvä, entä saimmeko me jo ne munat?"
  "Saimme kyllä", Shamino vastasi, kaivaen backpackistaan näytteeksi yhden.
  "No mitä sitten odotamme", Avatar kysyi ja lähti kävelemään intoa puhkuen
pohjoista kohden.

  Joukko astui laivaan, Dupre meni vetämään purjeita ylös. Avatar nappasi
mastoon naulatun paperinpalan käsiinsä, ja luettuaan sen läpi, repi sen ja
heitti palaset olkansa yli hymyillen huvittuneena. Iolo nappasi uteliaana
yhden paloista ja näki siinä lukevan jotain pysäköintisakosta. Hän hymähti,
repi paperinpalan pienemmiksi palasiksi ja heitti ne palaset olkansa yli
hymyillen huvittuneena. Shamino nappasi uteliaana yhden pienistä paloista ja
näki siinä lukevan jotain intisakosta. Pähkäiltyään hetken sitä hän kohotti
kulmakarvojaan ja irvisti huvittuneena. Hän hymähti, repi pienen paperinpalan
kaikkein pienimmiksi palasiksi ja heitti ne palaset olkansa yli hymyillen
huvittuneena. "Paheensa kullakin", hän ajatteli vilkaisten Avatariin.

  Tuuli puhalsi silloin juuri sopivasti, ja laiva pääsikin Verity Islen
eteläiseen päähän melko nopeasti, ja juuri sopivasti, sillä tuuli kääntyi
juuri puhaltamaan pohjoisesta, kun laiva kiinnitettiin laituriin.
  Avatarin johdolla ryhmä siirtyi parin farmin ohi itse kaupungin laitamille.
"No niin, mistähän me sen maagin löytäisimme", Avatar kysyi itseltään. "Missä
täällä minä asuisin, jos olisin maagi?"
  Iolo katsahti tympeän näköisesti Shaminoon, joka hymyili hiljaisesti
Avatarin jotensakin huvittavalle kommentille, ja sanoi sitten, "Mutta sinä
olet maagi, Avatar. There Are Quite No People Like - "
  Avatar kääntyi Shaminoa kohti ja totesi viileästi, "I'm an avatar, not a
mage. Maagi on sellainen joka harjoittaa magiaa ammattina, käyttää taikaa
vähän väliä. Vaikka minä osaankin pari yksinkertaista loitsua --". Avatarin
kavereiden suupielet venyivät tahtomatta vähän leveämmiksi. "-- Minä en käytä
niitä koko ajan, joten minä en ole maagi. Ajattele ennen kuin puhut,
Shamino." Hetken harkinnan jälkeen hän lisäsi vielä, "Jos minä en olisi
Avatar, olisin luultavasti Paladiini." Hetken hiljaisuuden jälkeen hänen
aivonsa sanoivat hiljaa itselleen "tietokoneohjelmoija". Ärsyyntyneenä Avatar
toisti, "Olisin luultavasti Paladiini."

  Dupre pysäytti jonkun ohikulkevan maalaisnaisen ja tiedusteli tältä,
"Anteeksi, mutta tietäisittekö, missä täällä asuu Maagi?"
  "Täällä asuu aika monta maagia. Kuka heistä kiinnostaa?"
  Avatar kääntyi naisen puoleen ja sanoi, "Me emme tiedä Sen Maagin nimeä,
mutta Se varmaan tarvitsee jättikokoisten muurahaisten munia. Eihän Sellaisia
voi kovin montaa olla täälläkään."
  "Ettekö te tiedä, että jättimuurahaisten munat ovat muodissa juuri nyt?
Kaikkihan haluavat niitä."
  Avatar käänsi hämillään hitaasti katseensa maahan. "No mutta... Antaa olla.
Kiitos, olit erittäin avulias."
  "Eipä mitään. Tehän voisitte käydä tiedustelemassa Lycaeumista, ehkäpä ne
totuuden etsijät tietävät, ketä te etsitte. There Are Quite No People Like...
The Ones Around Here", nainen sanoi hyvästiksi, poistuessaan läheisen farmin
suuntaan.
  Kaverukset neuvottelivat hetken, mitä seuraavaksi tulisi tehdä, ja
päätyivät siihen tulokseen, että he tekisivät naisen neuvon mukaan, ja
menisivät Lycaeumiin katsomaan Mariahia, jos vaikka hän osaisi auttaa. Niin
heidän matkansa suuntautui saaren pohjoispuolella sijaitsevaan kuuluisaan
totuudelle omistautuneeseen Lycaeumin linnaan.

  "Täällä on aina avoimien ovien päivä", Iolo totesi heidän astuessaan sisään
Lycaeumin idänpuoleisesta ovettomasta oviaukosta, ja naurahti omalle
pilalleen.
  Linnoitus oli hyvin vanha. Sen sisällä sijaitsi Britannian suurin kirjasto,
joka sisälsi useita tuhansia niteitä, esimerkiksi Liisa Ihmemaassa, Ozin
Velho sekä Avatarin Seikkailut. Tätä kirjastoa kättivät hyväkseen monet
tutkijat, jotka asuivat pysyvästi tai väliaikaisesti joissain linnoituksen
monista pienistä ja yksinkertaisista asuinhuoneista.
  Avatar katseli ympärilleen moneen suuntaan lähteviä käytäviä. Hän muisti
edessäpäin olevan suuren hallin, josta pääsi alas kellarikerroksiin, joissa
itse kirjasto sijaitsi. Vasemmalla oli toinen suuri halli, jota käytettiin
enimmäkseen ruokailutilana. Oikealla taas sijaitsivat yhdet niistä muutamista
rappusista, joita pitkin pääsi yläkertaan, jossa suuri osa asuinhuoneista
sijaitsi. Avatar huomasi yhden ainoan yksinäisen kaapuun pukeutuneen henkilön
kulkevan heidän ohitseen, ja pysäytti tämän kevyellä kosketuksella. Hän
kysyi, mistä he voisivat löytää Mariahin. Epämääräisen kädenheilautuksen
jälkeen henkilö jatkoi matkaansa Avatarille tuntemattomaan määränpäähän.
  "Tjaa, minä luulisin että hän osoitti tuonne oikealle", Dupre tulkitsi.
  "Minä sanoisin hänen tarkoittaneen että meidän pitää mennä tuonne
vasemmalle", Shamino ehdotti.
  "Ei, vaan meidän tulee mennä tästä suoraan ja sieltä linnoituksen alempiin
kerroksiin, sinne kirjaston puolelle, ja siellä meidän pitää mennä
ensimmäisestä oikealle, kerros alaspäin, pohjoiseen, kolmannesta vasemmalle,
kerros alaspäin ja vähän etelään", Iolo selitti. "Siellä Mariah meitä
odottaa."
  Avatar huokaisi. Dupre kommentoi muiden ehdotuksia sanomalla, "Miksi te
noin kääntelette ja vääntelette sitä selvää viittausta oikealle? Johonkin
kellariin ja toisesta risteyksestä taaksepäin. Oikealle se oli."
  Shamino tönäisi Duprea kevyesti ja huomautti olevansa Britannia Ranger ja
tietävänsä tällaiset asiat.
  "Ei ei ei, siis te olette nyt ihan hakoteillä, te ette vain nähneet sitä
monimutkaista liikesarjaa minkä se henkilö teki sormillaan heilauttaessaan
kättään monimutkaisesti, ja tehän voitte lähteä tuonne vasemmalle ja oikealle
mutta sieltä te ette löydä Mariahia, ja minä tiedän olevani oikeassa koska
teidän ehdotuksenne ovat niin absurdeja kuin olla voi ja minä sentään olen
koko meidän joukon vanhin joten minua pitää kuunnella kaikessa", Iolo sanoi
vähän kiihtyneenä.
  "Tiedätsä mihin sä voit tunkea ne sun monimutkaset kädenheiluttelus",
Shamino kysyi hermostuen entisestään.
  "Mulle ei kuule puhuta tohon sävyyn! Pyydäs heti anteex tai mä kerron
Avatarille mitä sille sun näyttelijätärystävättärelles oikeen kävi!"
  "Jos Sä Teet Sen niin Sä Kärsit Koko Lyhyen Loppu EläMäs!"
  "Hää Hää, Syö Mun Shortsit ja Älä Saa Slaagii!"
  Shamino taklasi Iolon seinään ja vastaanotti kevyen iskun kylkeensä.
Siitä välittämättä Shamino jatkoi iskemällä Ioloa päällään. Iolo tönäisi
Shaminon Duprea päin hämääntyneenä ja, Dupren tönäistessä Shaminon takaisin,
kohotti jalkaansa sen verran, että Shaminon keuhkot tyhjenivät ja hän valahti
lattialle hetkeksi.
  "Hei lapset, rauhoittukaas nyt", Avatar käski kumppaneitaan.

  Dupre kohotti Shaminon ylös tämän rinnuksista ja löi häntä kevyesti
ohimolle. Shamino horjahti iskun voimasta taaksepäin ja törmäsi Ioloon,
kaataen tämän mukanaan. Iolo selvitti nopeasti tilanteen itselleen ja
havaitsi Shaminon olevan nousemassa pystyyn vieressään, vihainen katseensa
suuntauneena Dupreen, joka taas oli valmistautumassa puolustautumaan Shaminon
hyökkäystä vastaan. Shaminon päästessä jaloilleen Iolo suuntasi
makuuasennostaan potkun Shaminon polvitaipeeseen, aiheuttaen Shaminon jalan
notkahtamisen ja koko miehen putoamisen polvelleen maahan.
  "Hei älkää hei nyt hei viittikö hei ihan hei totta hei", Avatar tyynnytteli
hermostuneena, miettien suuttuisivatko paikalliset hiljaisuuteen tottuneet
totuuden etsijät ja tutkijat kovastikin siitä melusta, mitä tappeluksesta
syntyi.

  Dupre käytti Shaminon häiriintymistä hyväkseen ja suuntasi potkun Shaminon
päätä kohti sivulta päin, joskin Shamino ehti kohottaa vasemman kätensä
Dupren jalan suunnitellun reitin eteen.
  Avatar huusi kavereilleen, "QUIET! QUIET!", kuullessaan karmivan
rusahduksen Shaminon käden ottaessa vastaan raskaan potkun.
  Shamino nousi ylös tuskissaan, ja heilautti ehjää kättään Dupren pään
suuntaan. Tällä välin Iolo oli noussut ylös ja valmistautui lyömään Shaminoa
takaraivoon. Dupre väisti helposti Shaminon kömpelön iskun, ja vastasi
omalla lyönnillään, joka tehokkaasti tyhjensi Shaminon keuhkot, jälleen. Iolo
lähetti nyrkkinsä matkaan, ja Shaminon pudotessa pois tieltä, sai perille
murskaavan iskun yllättyneen Dupren naamaan, joka vuorostaan kaatui maahan
pidellen nenäänsä.
  Avatar vilkuili vähän ympäröiviin käytäviin, toivoen ettei kukaan olisi
tulossa juuri sillä hetkellä itäiselle ovelle, ja mietti miten saisi
lopetettua tappelun.

  Lyönnistä toipunut Shamino havaitsi Iolon vetävän jalkaansa taaksepäin, ja
potkun lähtiessä liikkeelle, astahti taaksepäin ja otti Iolon jalasta kiinni.
Hän vetäisi sitä poispäin melko lujaa, ja sai Iolon menettämään tasapainonsa
ja kaatumaan selälleen maahan. Shaminolle jäi käteen Iolon nahkasaapas, jolla
hän heitti nousemassa olevaa Duprea.
  Iolo ja Dupre pääsivät taas jaloilleen, ja hyökkäsivät kumpikin Shaminon
kimppuun omalta puoleltaan. Shamino keskittyi sekunnin murto-osan ajan ja
hyppäsi sitten niin korkealle kuin pystyi, kohottaen jalkansa sivuilleen myös
niin korkealle kuin pystyi. Sekä Iolo että Dupre ottivat osuman Shaminon
ovelasta ja odottamattomasta liikkeestä, ja kaatuivat takaisin maahan.
Shaminon nousuvoiman loppuessa kesken, hän alkoi vajoamaan alaspäin, ja
tajusi, mitä oli tapahtumassa, liian myöhään, eikä ehtinyt vetää jalkojaan
takaisin vertikaaliseen asentoon, kun maa jo tuli vastaan. Iolo ja Dupre
olivat jo saaneet kohotettua päätänsä hieman, joten he näkivät kun Shamino
putosi maahan, jalat yhä levitettyinä sivuilleen, ja päästi hirveän
karjaisun. Tälle he kummatkin nauroivat vahingoniloisesti, rentoutuen
huomattavasti.
  "Mitä täällä tapahtuu", huudahti joku paikalle saapunut naismaagi.
  Avatar nielaisi ja lopetti hengittämisen hetkeksi, kääntäessään päänsä
äänen suuntaan. Dupre ja Iolo kääntyivät myös katsomaan, kuka oli kehdannut
tulla häiritsemään heidän mukavaa pientä nujakkaansa.

  "Mariah!" Avatar henkäisi helpottuneena.
  "Avatar?" Mariah henkäisi hämmästyneenä.
  "Tuota noin, moi", Avatar tervehti. "Anteeksi jos nuo minun kaverini
aiheuttivat kovastikin häiriötä, mutta minä en pystynyt rauhoittamaan niitä."
  Shamino hengitti syvään ja rauhallisesti noustessaan varovasti ylös. Iolo
sekä Dupre hihittivät vielä vähän noustessaan hekin jaloilleen.
  "Ei teilläkään lujaa mene", Mariah kommentoi kaverusten ulkonäköä, ja aivan
asiallisesti, sillä kaikilla riitapukareilla oli enemmän tai vähemmän verta
naamallaan, mustelmia siellä täällä ja jakaukset sekaisin. "Pitäisikö teidän
käydä parantajalla? There Most Certainly Are Quite No People Like - "
  "Eeei varmaankaan..." Dupre ehätti sanomaan, kunnes Shamino keskeytti hänet
vastaten tuskaisena omasta puolestaan, "Jees Please!"
  Iolo poimi buutsinsa lattialta ja, vieläkin hihitellen itsekseen, veti sen
jalkaansa. "Voidaan me kyllä mennä minunkin puolestani."
  Dupre huokaisi ja sanoi, "No, jos kerran kaikki muut menevät, niin en minä
varmaan voi tänne yksin jäädä."
  "No hyvä", Avatar totesi. "Mariah, missä täällä oli se parantaja?"
  "Seuratkaa minua", Mariah vastasi, ja lähti kävelemään ripeää tahtia
linnan pohjoisosia kohden.

  Lycaeumin parantaja saikin korjattua Dupren, Shaminon ja Iolon takaisin
normaalikuntoon vanhoilla, mutta hyvillä keinoilla. "Minä en ikinä lakkaa
hämmästelemästä tuon keltaisen juoman voimaa", Avatar ajatteli itsekseen.
  Myöhemmin Avatar kavereineen jutteli Mariahin kanssa tämän pienessä,
mukavasti kalustetussa huoneistossa Lycaeumin suuressa linnakkeessa. Kuten
kaikissa muissakin linnakkeen huoneissa, myös täällä seinät olivat selvää ja
kylmää kiveä. Talvella linnakkeen asukeilla olisikin ollut huoneissaan melko
kylmä. Ehkä tästä syystä niin useat linnakkeessa asuvat viettivät paljon
aikaa maan alle kaivetuissa kirjastokäytävissä, joissa oli jonkin verran
lämpimämpää kuin asukkien omissa huoneistoissa.
  Mariahin huone näytti Avatarin mielestä oikein mukavalta. Vaikkakin
jokseenkin pienikokoinen, siellä oli aivan tarpeeksi tilaa kaikille Avatarin
kavereille. Huoneen keskellä oli neliskulmainen lasipöytä, ja sen ääressä oli
mukava nahkasohva. Pöydän toisella puolella, sohvaa vastapäätä, oli
yksinkertainen tuoli. Näiden lisäksi oli vielä pehmeä tuoli sekä jollain
punaisella, pehmeällä aineella päällystetty tuoli.
  Shamino löhöili mukavan rennossa asennossa Mariahin sohvalla, ja kuunteli
muiden keskustelua, napostellen silloin tällöin hienolle lasipöydälle
asetetusta keraamisesta kulhosta perunalastuja. Avatar istui mukavan
pehmeässä tuolissa jalka toisen päällä, ja tiedusteli Mariahin kuulumisia.
  Mariah, joka istui jollain sametintapaisella aineella päällystetyllä
tuolilla pöydän toisella puolella, vastapäätä Avataria, vastasi kaiken
menevän oikein mukavasti, ja kysyi sitten mitä Avatar oli puuhastellut viime
aikoina.
  Shaminon vieressä sohvalla löhöilevä Dupre kaappasi kourallisen
perunalastuja kulhosta ja tunki ne suuhunsa onnellisena. Shamino vilkaisi
paheksuvasti suurta määrää suolattuja sekä paahdettuja perunanviipaleita,
jotka Dupren suuressa kourassa lepäilivät hetken, ennen kuin katosivat
ammottavaan suuhun. Hän pysyi hiljaa, nappasi itselleen kourallisen perunoita
ja ahmi ne nopeasti, vahtien Duprea silmäkulmastaan.
  "No, minä tulin tänne Britanniaan... joskus kuukausi sitten. Kylläpä aika
lentää, tuntuu ihan siltä kuin minä olisin saapunut tänne vasta tunti sitten.
Tosin aika paljon aikaa kului niissä kaikissa merimatkoissa tuolla meidän
laivanrämällämme. Kun löysin kaikki nämä kaverini", Avatar totesi, viitaten
luotettuihin ystäviinsä, "me menimme tervehtimään waka wanhaa kunnon Lord
Britishiä. Tiesitkö, että alamaailma on jälleen kasattu ehjäksi?"
  "Ehjäksi? Miten se voisi olla mahdollista", Mariah hämmästeli. Dupre ja
Shamino tuijottivat toisiaan ärsyyntyneinä, Dupren kaapatessa uuden
kourallisen sipsejä ja tunkiessa ne suuhunsa ihan Shaminon kiusaksi.
"Sellainen urakkahan olisi suunnaton! I mean, THINK of the size of that
thing!" Mariah jatkoi, ajattelematta ollenkaan, mitä Dupre ja Shamino
tekivät.
  "Mutta niin se vain on. LB käski meitä hakemaan sieltä syvyyksistä jonkun
ihka uuden alttarin, joka on voimakkaampi kuin mikä tahansa muu meidän
kotoisista alttareistamme", Avatar kertoi. Shaminoa sekä Duprea vastapäätä
istuva Iolo köhäisi, ja lisäsi, "Siis niistä meidän alttareistamme, jotka
vielä ovat kunnossa."
  Shamino heitti haastavan katseen Dupren suuntaan ja kahmaisi kukkurallisen
kourallisen sipsejä kitaansa. Dupre jäi tuijottamaan Shaminoa hämmästyneenä.
  Avatar sanoi, elehtien kevyesti käsillään, "Niinpä sitten me lähdimme
Trinsiciin, josta me ostimme sellaisen vanhan laivan kuin HMS Capen." Mariah
kohotti kulmakarvojaan hämmästyneenä. "Sitten me lähdimme purjehtimaan. Ikävä
kyllä meillä ei ollut mitään tuulen suuntaa muuttavaa mukana, ja pääsy tuonne
Isle of the Avatarille oli vähän vaivalloista." "Oikeastaan ei me päästy
sinne asti vielä ollenkaan", Iolo huomautti.
  Dupre tuijotti Shaminoa jäätävästi, kaivaessaan esiin kaksi kukkurallista
kourallista sipsejä, ja tunkiessaan ne kerralla suuhunsa. Hän nautti
suunnattomasti nähdessään Shaminon järkyttyneen ilmeen.
  Avatar nyökkäsi Iolon kommentille hyväksyvästi, ja jatkoi, "Aivan. Sitten
me päädyimme Vesperiin, hakemaan sieltä jättimuurahaisenmunia." 
  Iolo jatkoi Avatarin aloittamaa kertomusta sanoen, "Että voisimme tuoda ne
jollekin maagille täällä. Sen maagin pitäisi tietää joku tuulen suunnan
muuttava loitsu."
  "Mutta minä en kyllä tajua, miksi me emme soutaneet. Me olisimme jo perillä
siellä saarella, ja ehkä jo paluumatkallakin", Avatar totesi.
  "No mutta Avatar", Mariah naurahti, "Eihän sellainen ole sopivaa joillekin
teidän arvoisillenne."
  "No nih, siinäh kuulit", Shamino huudahti Avatarille mitäs-minä-sanoin-
äänensävyllä, joskaan Avatar ei tätä sävyä tunnistanut, koska Shamino puhui
suu täynnä perunalastuja.
  "Te siis tarvitsisitte REL HUR-loitsun. No, sellainenhan löytyy jokaisen
itseään kunnioittavan maagin taikakirjasta. Odotapas, niin vilkaisen, mitä
yksityiskohtia siihen sisältyy", Mariah sanoi, kaivaen vaalean maaginkaapunsa
kätköistä mustakantisen kirjan esiin ja alkaen selailla sitä.
  "Muuten Avatar, miten sinä silloin sitä loharia vastaan tapellessasi
loitsit niitä taikoja ilman mitään avustavia aineita?" Iolo tiedusteli.
  "Heh heh", hekotti Avatar. "En minä katsos mikä tahansa luuseri olekaan.
Tarpeeksi kokeneet maagit pystyvät imemään kaiken tarvittavan voiman suoraan
eteerisyydestä."
  "Mutta... Time Lordikin joutui käyttämään reagentseja herättäessään minut
henkiin siitä sydänkohtauksesta Codexin temppelissä!" Iolo huudahti.
  "No jos on niin taidoton maagi kuin tuo edellämainitsemasi Aika Herra, niin
ei ihmekään että tarvitsee jotain avusteita loitsimiseen", Avatar tuhahti,
esittäen Eliteä.
  Mariah kuiskasi hymyillen hämmästyneelle Iololle, "Avatarilla on sellainen
taikasormus sormessa, joka antaa hänelle kyvyn loitsia ilman taika-aineita."
Sitten hän sanoi vähän kuuluvammalla äänellä, "No niin, tsekkaapas tämä ulos,
Avatar", ojentaen loitsukirjaansa Avatarille.
  Shamino kahmaisi koko perunalastukulhon käsiinsä ja tyhjensi sen loput
sisällöt suuhunsa, kolautti kulhon takaisin pöydälle ja pyyhkäisi hihallaan
suupielensä puhtaaksi. Dupre ei tajunnut heti, mitä Shamino oli tehnyt, ja
unohti suunsa auki tuijottaessaan tyhjää perunalastukulhoa.
  Hetken päästä Avatar ojensi taikakirjan takaisin Mariahille ja kiitti tätä.
"Mitähän me nyt tehdään niillä munilla", hän mietti.
  "Ne ovat muodissa tällä hetkellä, joten te voisitte myydä ne oikeastaan
kenelle tahansa maagille täällä", Mariah ehdotti.
  Avatarin mieleen tuli ajatus. Hän hymyili ja sanoi Mariahille, "Hei kuule,
me emme oikeastaan tarvitse itse niitä munia mihinkään, ja sinä kun noin
ystävällisesti lahjoitit minulle tiedon tuosta viileästä sekä käheästä tuulen
suunnan kääntämis -loitsusta, niin oikeastaan... Me Lahjoitamme Sinulle Nämä
Neljä <öhöm> Eikun Kolme ExtraSuuri-Kokoisten Muurahaisten Munaa." Mariah
nyökkäsi ja kiitti, kuin tietäen koko ajan Avatarin aikovan antaa munat.
Iolo, Shamino sekä Dupre vilkaisivat toisiinsa.
  "Erinomaista. Shamino, kaivas ne munat esiin", Avatar käski. Shamino ryhtyi
penkomaan reppuaan huolissaan ja hetken päästä sai esille kaksi munaa, jotka
hän asetti varovasti pöydälle eteensä. "Se kolmas myös", Avatar kehotti.
  "No kun tuota noin", Shamino köhi nolona, "nythän on niin, että meillä ei
ole kuin kaksi noita."
  "Miksi?" Avatar tiedusteli ihmeissään.
  "No kun ne ainaiset laivakorput kävivät vähän kuiviksi..." Shamino yritti
selittää. Dupre tuli apuun ja jatkoi, "... Ja kun sinä kerroit sille yhdelle
baarihärvelille että me syömme muurahaismunakasta..."
  Avatar henkäisi hämmästyksestä. Iolo tajusi olevansa ainoa, joka ei vielä
ollut tarjonnut selitystä, ja kertoi loput. "Niin, me päätimme kokeilla,
miltä se munakas olisi maistunut."
  Avatar huokaisi huvittuneena ja kysyi, "No miltä maistui?"
  "Oksettavalta", Iolo totesi. Dupre huomautti hiljaisesti jotain Shaminon
kokkaustaidoista. "Mutta me käytimme siihen vain yhden munan. Minulla ei ole
aavistustakaan mitä sille neljännelle kävi."
  "Hih hih, minäkin kokeilin munakkaanpaistoa", Avatar tunnusti entistä
huvittuneempana. "No joo. Tässä kuitenkin kaksi munaa." Hän siirsi pöydällä
lepäileviä muurahaisenmunia Mariahia päin.
  "No kiitos nyt tästäkin vähästä. Kai se ajatus on tärkein", Mariah vastasi,
vetäessään munat lähelle itseään, pöydän reunalle, tutkien niitä katseellaan.
  "No problemo", Avatar totesi työntäessään kätensä perunalastukulhoon. "Hei,
eikös tässä ollut chipsejä?"
  Shamino päästi ilmoille pitkän sekä kovaäänisen röyhtäyksen, ja pyysi
sitten nolona anteeksi Mariahilta. Dupre tökkäisi Shaminoa huvittuneesti
kylkeen, aiheuttaen hauskan refleksinomaisen liikahduksen.
  Avatar poimi lattialta muutaman sinne pudonneista perunanpaloista ja,
nuuhkaistuaan niitä, heitti ne irvistäen takaisin.

  Kaverukset juttelivat hetken, jonka jälkeen Shamino alkoi tuntea kurkkunsa
melkoisen kuivaksi, ja sanat juuttuivat johonkin hänen sisällensä. Yskittyään
hetken hän pystyi taas jatkamaan keskustelua. Kohtapuolin Dupre joutui
tekemään saman. Iolo silmäsi kahta toveriaan ja tiedusteli Mariahilta,
"Olisiko sinulla täällä jossain jotain virvokkeita?"
  "Joo..." Mariah vastasi, noustessaan ylös. Avatar nousi myös ylös ja
ehdotti nopeasti, "Minä voin hakea. Mistä?"
  Mariahin kerrottua missä hän säilytti juomiaan, Avatar hypähti takanaan
olevalla seinällä roikkuvan pienen kaapin luo. Hän repäisi sen auki ja
nappasi käteensä pullon, jossa oli Empath Abbeystä importattua viiniä. Hän
läimäytti kaapin kiinni, ja loikkasi takaisin istumaan, asettaen hienon
vihreästä lasista tehdyn pullon pöydälle, noteeraamatta ollenkaan kaapin
suunnalta kuuluvaa kilinää ja räiskettä.
  Iolo otti viinin saman tien, kommentoiden, "Nopea suoritus." Hän kohotti
pullon huulilleen, ja hetken päästä ojensi sen vastapäätään istuvalle
Duprelle. Dupre otti vielä pidemmät huikat, eikä lopettanut ennenkuin Shamino 
huudahti, "Mulle pohjat", ja nappasi pullon itselleen.
  Muut seurasivat pari sekuntia Shaminon dokausta, jonka jälkeen Iolo päätti
rikkoa hiljaisuuden. "Höö... Mitä Avatar sanoi ankalle?" Hetken jatkuneen
hiljaisuuden päästä hän vastasi kysymykseensä, "Ankh Ankh!"
  Koko seurue repesi hirmuiseen nauruun, ja Shamino, joka oli juuri
tyhjentänyt loput pullon sisällöstä suuhunsa, pärskäytti kaiken viimeisen
sekunnin aikana juomansa ulos, suuren hihityksen seuraamana. Pullo lipsahti
häneltä ja hajosi lattialle, mutta kukaan ei tuntunut välittävän siitä.
Kukaan paitsi Mariah, joka oli jo alkanut miettiä, olivatko nämä tosiaan ne
samat henkilöt, jotka hän oli tuntenut.
  Kotvan kuluttua Avatar ilmoitti kumppaneilleen, "No niin, eiköhän meidän
pitäisi lähteä jatkamaan matkaa sinne Syvyyteen", ja nousi ylös tuolista.
Hänen kaverinsakin nousivat ylös, ja he kiittivät yhteen ääneen Mariahin
vieraanvaraisuutta. Dupren noustessa ylös, hänen varusteensa repäisivät
hienon sohvan kankaan hajalle, ja vähän täytteitä pursusi ulos ratkeamasta.
  Mariah saattoi Avatarin, Iolon, Shaminon ja Dupren ovelle ja, sanottuaan
hyvästit, sulki oven liioitellun rauhallisesti. Sitten hän kääntyi katsomaan
huonettaan, ja päätti tarvitsevansa drinkin. Samalla juomakaappia seinällä
pitelevistä nauloista toinen irtosi, ja kaappi putosi vinoon asentoon. Kaapin
paino oli liikaa pelkälle toiselle naulalle, ja sekin joutui antamaan
periksi, pudottaen koko kaapin lattialle hirveän melun säestämänä.
  Kaapin putoamisen aiheuttama tömähdys sai pöydän reunalla olleet
muurahaisenmunat kierähtämään reunan toiselle puolelle. Ne murskaantuivat
matolle, aiheuttaen erittäin sotkuista jälkeä.
  Mariah puraisi kieltänsä, vingahti, ja jäi meditoimaan sitä, ettei ole
paljoa ihmisiä, jotka... jotakin, tuijottaen hajonnutta kaappia, jonka
sisällöt valuivat hitaasti maton toiseen reunaan.

-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-

  Avatar sekä tämän uskolliset seuraajat astuivat jälleen vanhaan laivaansa,
ja alkoivat valmistautua lähtöön.
  "No niin, valmiina vetämään purjeet ylös", Avatar huusi lujaa viuhuvan
tuulen läpi, ja alkoi keskittymään loitsuamiseen. Iolo keskeytti hänet
huutamalla, "Avatar!" Avatar kadotti keskittymisensä ja kysyi ärsyyntyneenä,
mikä oli hätänä.
  "Avatar, mikäli et huomannut... Nyt tuulee koillisesta", Iolo vastasi,
pitäen katsettaan kohdistettuna Moonglowin yli pohjoiseen horisonttiin.
  Avatar huomasi tämän olevan niin. Iolo kääntyi Avataria päin ja lisäsi,
kuin itsestäänselvyytenä, "Sinun Saaresi sijaitsee etelässä."
  Avatar köhäisi ja sanoi, "Kai minä nyt sen tiesin. Minä olin juuri, um,
heittämässä ilotulitustaikaa, lähdön kunniaksi." Hän heilautteli hieman
huolimattomasti käsiään ja mumisi, "Bet Ort", jonka jälkeen muutamia kevyitä,
monivärisiä räjähdyksiä ilmaantui lähistölle.
  HMS Capen purjehdittua juuri parinkymmenen metrin päähän rannasta, Shamino
näki taakseen vilkaistessaan koko Moonglowin väestön saapuneen rannalle
vilkuttamaan Avatarille sekä tämän kumppaneille. Hän mainitsi tästä iloisena
gruuppinsa johtajalle, Avatarille, joka hetken tilannetta tarkasteltuaan
käski Duprea kiristämään purjeita, ja totesi synkästi, "Eivät ne vilkuta.
Minä taisin sytyttää niillä ilotulitteilla jonkun pellon palamaan."
  "Huhhuh", Iolo kommentoi. "Entäs mitä sitten kun joku mahtava maagi saapuu
tuonne? Sehän voi vaikka iskeä salamalla reiän meidän alukseemme."
  "Aivan, tarttis tehrä jotain. Teepäs tilaa", Avatar sanoi, työntäessään
Iolon syrjään laivan peräkannella, ja asettuessaan itse sopivaan kohtaan. Hän
kohotti kätensä, ja alkoi jälleen mumisemaan jotain omituista, jonka Iolo
tunnisti taikamantrayhdistelmäksi.

  "Siis kuka sytytti mun pellon palamaan!?!" karjui Laxon Harmaa,
maanviljelyä vapaa-aikanaan harrastava kahdeksannen tason maagi. Saatuaan
yleisöltä selvän osoituksen poistuvan laivan suuntaan, hän siirtyi rannalle,
ajatteli, "There Are Quite No People Like... The Ones Who Go Around Setting
Fire Into Other People's Fields...", ja alkoi miettimään, miten parhaiten
rangaista mokomia.
  Laxon nosti oikean kätensä ylös ja alkoi lausumaan suureen ääneen mantroja
(tehdäkseen vaikutuksen muihin kummasteleviin taiattomiin maanviljelijöihin),
samalla kun toisella kädellään hypisteli varovasti tummanharmaan kaapunsa
sivulla roikkuvassa pussissa olevia taika-aineita.
  Hän messusi, "VAS... FLAM... HUR!" ja tunsi, kuinka Voima virtasi hänen
lävitseen, ja hänen kädestään reagentsipussukkaan, jossa muutama aine
leimahti hetkeksi liekkiin ja katosi sitten. Hän oli juuri valmiina
lähettämään legendaarisen HMS Capen toisen kerran aaltojen alle, kun jokin
erittäin yksinkertainen asia katkaisi hänen keskittymisensä. Sadepisara
putosi hänen kädelleen.
  Väkijoukko odotti innoissaan jonkin suuren tapahtuvan ja laivan tuhoutuvan.
Laxon tunsi olonsa nöyryytetyksi, kun joku yleisöstä kuiskasi liian
kuuluvasti kaverilleen, "Ei se osaakaan taikoa".
  Maagi pui nyrkkiään pienenevää laivaa päin ja huusi, "Ja se olkoon
kiroukseni teidän päällenne!" Hän kääntyi peltoaan kohti itsetyytyväisenä,
kun oli osannut noin ovelasti pelastaa maineensa. Väkijoukko odotti vielä
hetken, että jotain tapahtuisi laivalle, kuten esimerkiksi että joku
giganttinen hirmumyrsky nielaisisi heidät ja sen jälkeen joku vielä
giganttisempi merihirviö nielaisi koko myrskyn laiva mukanaan, mutta mitään
tällaista ei tapahtunut. Sadetta alkoi valua taivaalta vähä vähältä, ja pian
alkanut tulipalo olikin sammunut.

  "Aika ovela loitsu", Iolo onnitteli Avataria, joka huoahti tyytyväisenä.
  "Niinpä", Avatar totesi, kääntyessään miehistönsä puoleen. "Tilaraportti?"
  "Koko laiva täysin kunnossa", Shamino vastasi hymyillen.
  "Eiköhän anneta hänelle kunnon sisäänajo", Avatar sanoi.
  Shamino käänsi vähän puupyörää, jonka edessä seisoskeli, ja varmisti,
"Isle of the Avatar?"
  "Make it so."

  Seuraavana päivänä vanha laiva laski rantaan Isle of the Avatarilla.
Laivasta purkautui ulos seikkailijajoukko. He alkoivat katsella ympärilleen,
ja keskustella paikallisen luolan olosuunnasta.
  "Minun sextanttini näyttää että me olemme täällä", Shamino sanoi, osoittaen
Avatarin Britanniaa kuvaavasta kangaskartasta erästä kohtaa oikeassa
alanurkassa. "Ja Suuri Syvyys on tuolla", hän jatkoi, osoittaen vähän
ylempää kohtaa kartalla.
  "No mutta kun", Dupre sanoi, paremman puutteessa. "Mitä jos se ei ollutkaan
siellä vaan tuolla sisempänä täällä saarella?"
  "No se on sisempänä, mutta meidän pitää ensin mennä tuonne pohjoiseen,
koska muuten me joudutaan taas siihen umpikujaan mikä tuolla on", Shamino
väitti, osoittaen länteen, suurta tulivuorta kohti. "Aina tätä ennen me
olemme menneet länteen ja aina olemme joutuneet palaamaan takaisin."
  "Niinpä. Shamino, johdapa meidät sitten sen luolan luo", Avatar käski.
  Shamino naurahti Duprelle ja lähti kulkemaan rantaa pohjoiseen. Ainoastaan
Avatar seurasi häntä. "Se pitää kuiteskin sitä karttaa väärinpäin", Dupre
mumisi, ja lähti länteen.
  Iolo jäi hetkeksi yksin rannalle, kohautti olkapäitään ja suuntasi suoraan
metsikköä kohti, luoteeseen. "There Are Quite No People Like...", hän sanoi
itsekseen.

  Myöhemmin samana päivänä erään raunioituneen linnan luona... Läheisistä
pusikoista kuului raksahdus jos toinenkin, ja ähellystä. Nopeasti puskasta
astui ulos metsänväriseen tunikaan pukeutunut samooja. Hän tutkaili hetken
ärsyyntyneenä vaatetustaan, johon oli ilmestynyt muutama uusi repeämä, ja
kutsui sitten kavereitaan.
  Viereisistä puskista kuului myös ääniä, ja kohta sieltä kompasteli esiin
laattapaitaan pukeutunut taistelija, kahden käden miekka lennähtäen hänen
kädestään kömpelösti maahan. Hän puhisi hieman kootessaan itsensä sekä
miekkansa maasta.
  Avatar työnsi muutamat oksat syrjään Shaminon raivaaman reitin lopussa ja
saapui rauniolinnan sisältävälle pienelle ruohoiselle aukiolle. Hän tsekkasi
nopeasti pukineittensa olemuksen ja totesi niiden olevan hyvässä kunnossa.
"No niin. Tämän paikan minä tiedänkin", hän ilmoitti. "Tänne minä silloin
jouduin, kun se pikku kolonisaatio täällä oli vielä hengissä."
  Avatar vilkaisi kavereitaan ja kysyi, "Missäs Iolo on?"
  Muutama oksa työntyi syrjään heidän takanaan ja Iolo käveli kavereidensa
luo. "Minä käytin taas tuota oikotietä."
  Avatar katsahti lammasmaisesti sivulleen ja sanoi, "Ai niin. Tietysti."
  Läheisistä puskista kuului taas raksahdus. Avatar rypisti otsaansa ja laski
nopeasti kaikkien kavereidensa olevan jo paikalla. Dupre veti miekkansa esiin
ja ärjäisi, "Se on ilmiselvä väijytys!"
  Dupre oli jo karjuen säntäämässä puskia kohden, kun Avatar pysäytti hänet
ja sanoi, "Odota. Esitetään että emme olisi muka huomanneet mitään."
  Dupre pohti hetken Avatarin ehdotusta. "Aivan", hän myönsi hiljaisella
äänellä, pistäen miekkansa takaisin vyölleen. "Se oli varmasti vain minun
mielikuvitustani", hän lisäsi kovalla äänellä, ja kuiskasi sitten Avatarille
ovelalla sävyllä, "Ja kun ne hyökkäävät niin me tapetaan ne kaikki!"
  Iolo meni heti mukaan juoneen ja oli haukottelevinaan. "Ehkä meidän pitäisi
pistää leiri nyt pystyyn." Hän paneutui maahan makaamaan ja alkoi kehnosti
imitoimaan kuorsausta, lepuuttaen kättänsä varsijousensa päällä.
  Dupre iski silmää Avatarille ja asettui istumaan puuta vasten, sulkien
silmänsä. Avatar asettui mukavaan asentoon maahan ja kuiskasi Shaminolle,
"Leiki mukana, peelo!"
  Shamino katsahti hetkeksi poispäin, ja sanoi sitten, "Jos te kerran
haluatte leiriytyä, niin minä käynkin hakemassa meille vähän ruokaa." Hän
käveli suoraan puskien, joista rasahdus oli kuulunut, luokse, työnsi kätensä
sisään, ja järkyttyneiden tovereidensa seuratessa veti sieltä ulos kanin.
"RoastBunny Anyone?"
  Dupre kutistui hieman rautapukunsa sisällä, muiden syyttävien katseiden
alla. "Se olisi voinut olla joku monsteri."
  "Jjjeeeaaaaaaaahh", Iolo kommentoi.
  "No niin, antaa olla", Avatar sanoi ja nousi ylös. Hän katseli hetken
ympärilleen ja vajosi nostalgisiin muisteloihin kaikista retkistään saarelle
sekä Syvyyteen. Parin minuutin päästä hän totesi, "Täällä on kyllä erilaista
kuin silloin ensimmäisen kerran kun tänne tulimme."
  Muutamaa minuuttia myöhemmin hän jatkoi, "Silloin tätä saarta vartioi
sairas haamumerirosvolaivojen armada. Ja volkaaninen aktiviteetti oli paljon
suurempaa. Se skitso lauma daemoneita oli jossain tuolla pohjoisessa,
nöyryyden meditointipaikan luona. Tuolla merenpohjassa vähän matkan päässä
lounaassa oli se pääkallo. Mitä se siellä teki, sitä en tiedä."
  Hän nosti katsettaan ja jatkoi takautumaa. "Me juoksimme laavan ylitse
tuonne ylös jossa minä käytin niitä artifakteja. Sitten me pääsimme sinne,
mihin meidän pitikin päästä. Legendaariseen Abyssiin."
  Jälleen muutama minuutti kului hiljaisuudessa. "Okei, mentiin", Avatar
tokaisi yhtäkkiä. "Hei odottakaa", kuului vähän matkan päästä. Shamino oli
kyyristynyt kyhäämänsä nuotion ylle, pyöritellen kania kepissä tulen päällä.
"Minä ajattelin että sinä kertaisit vielä meidän koko reissumme syvyyden
läpi."
  "Varmaan me sellaista nyt ehdimme... Tuleeko siitä mitään?"
  "Joo joo. Okei, eiköhän se jo kelpaa", Shamino vastasi, ja nousi ylös. Hän
potki nuotion sammuksiin ja lähti seurailemaan muita, puoliksi paistunut
jänis mukanaan.
  Aukion tyhjennyttyä puskista kuului lisää rapinaa, ja jonkin olion varjo
ilmestyi nurmelle. Se oli hetken paikallaan, ja lähti sitten samaan suuntaan
kuin mihin edelliset paikallaolijat olivat menneet.

  Avatarin retkue oli viimeinkin saapunut perille Syvyyden Porteille. Saaren
suurten vuorijonojen alla sijaitsi varmasti tuhansia käytäviä, ja niissä ei
oltu käyty kuin ehkä kolmasosassa. Tästä poikkeuksena olivat tietysti muut
rodut, esimerkiksi liskoihmiset tai peikot, jotka olivat selviytyneet siellä
alhaalla paremmin kuin ihmiset. Avatar mietti, mitä kaikkea he tulisivat
kohtaamaan matkallaan syvyyden halki. Hän spekuloi, kuinka suuri mahdollisuus
olisi, että he kohtaisivat kymmenen tai enemmän ystävällistä olentoa matkansa
varrella, ja päätyi melko pieneen prosenttilukuun, pyöristäen ylöspäin.
  Avatar ja Iolo seisoskelivat rennosti parin metrin päässä kallion kyljessä
olevista kivisistä kaksoisovista, joita Shamino sekä Dupre yrittivät saada
auki.
  "No", Avatar tiedusteli kavereiltaan.
  "Tämä olisi varmasti helpompaa, jos sinä auttaisit vähän", Dupre ähkäisi,
yrittäen turhaan liikuttaa ovenpuoliskoa.
  "Mikä mättää", Avatar tiedusteli. Muut lopettivat oven riuhtomisen, ja
alkoivat nojailemaan kallionseinään hengästyneinä.
  "Se ei vaan aukea", Shamino puuskutti.
  "Eihän siinä vain ole mitään sellaista salasanasysteemiä niinkuin silloin
joskus", Iolo mietti itsekseen. "Mikä se sana tänne olikaan..?"
  "Tällainen pikku ovi ei meitä pidättele", Avatar totesi vakavana ja astui
lähemmäs. Hän tutki hetken ovea, ja kuiskasi sitten "EX ORT", painaen
kämmenensä oveen. Kevyt hohto ympäröi Avatarin käden sekä oven hetkeksi, ja
katosi sitten.
  "No niin", Avatar sanoi tyytyväisenä. "Se tarvitsi vain Unlock Magicin.
Eiköhän mennä ineen." Hän työnsi ovea, joka ei liikahtanutkaan. "Hei tulkaas
auttamaan, tämä on vähän jäykkä", hän ähkäisi, otsasuonet pullistuen. Dupre
ja Shamino tulivat jälleen työntämään ovea.
  Muutamaa minuuttia myöhemmin seurue lepäili jälleen nurmikolla, paitsi
Avatar, joka yritti repiä ovea suuntaan jos toiseenkin, menestyksettä. Hän
huudahteli välillä kirouksia sekä voimaloitsuja, ja jatkoi taas oven
kiskomista.
  "Tähänkös meidän matkamme sitten tyssäsi", kysyi Iolo pettyneenä.
  "AAAAARRRGGGHHHH", Avatar karjui.
  "Koko matka tänne ihan turhaan", Iolo jatkoi.
  "NNNNGGHHHHHH!"
  "There Are Quite No People Like... That Door", Iolo totesi.
  "GRRRMMRRRR!"
  "Eiköhän lähdetä takaisin kotiin", Iolo sanoi noustessaan nurmikolta.
  "ROOOAAARRR", Avatar ärjyi. Hänen nyrkkinsä muuttui valkoiseksi ja sai
kauniin punaisen auran ympärilleen. Suunnattoman nopeuden saavuttanutta iskua
seurasi tulivana, ja äänivalli murtui.

  Koko seurue lepäili jälleen nurmikolla.
  "Mitä tapahtui", Iolo takelteli epäselvästi.
  "HÄH? PUHU LUJEMPAA", Shamino huusi.
  "Öhhöhöhö", Dupre sanoi. "Cool."
  Iolo nousi ylös ja katseli hetken oven savuavia jäännöksiä. Nurmi oli
tummentunut melkoisesti metrin säteellä ovesta. "Wowie", hän sanoi. Sitten
jokin ajatus nousi hänen mieleensä ja hän kääntyi tutkimaan lähiympäristöä
huolissaan. "Mihin Avatar meni?"
  Shamino ja Dupre nousivat myös ylös, selvitellen ajatuksiaan. "Avatar!"
Dupre kutsui kovalla äänellä.
  Shamino tähyili hetken ympärilleen ja huudahti sitten helpottuneena, "Minä
näen Avatarin!"
  "Missä missä", Iolo kysyi tihrustaen ympäristöään.
  "Tuolla", Shamino sanoi osoittaen vähän matkan päähän heistä. "Siellä hän
lojuu nurmikolla. Mennääns katsomaan", hän jatkoi ja lähti juoksemaan
osoittamaansa sijaintia kohti. Dupre lähti hänen peräänsä, kiskoen Ioloa
mukanaan.
  Perille päästyään Shamino laskeutui Avatarin ylle ja tutki tätä hetken.
"Ehjä näyttäisi olevan", hän totesi helpottuneena. Hän alkoi ravistelemaan
Avataria. Iolo kompasteli hengästyneenä Dupren perässä paikalle ja odotteli
hetken hengityksensä tasaantumista. "Kuoliko se", hän kysyi.
  "Ei, mutta taju kankaalla. Heittäkää hei joku sellainen Awaken-loitsu."
  Kukaan ei alkanut liikuttelemaan käsiään hassusti tai toistamaan mantroja.
  Iolo tajusi tämän ja ehdotti, että Shamino tekisi sen itse. "Öh, minun
maagiset kykyni ovat..." hän takelteli. "... keskittyneet - vähän eri...
alaan. Mutta - eikö kukaan meistä osaa herätysloitsua?"
  "Minä kyllä muistan, miten se meni, mutta minä en ole oikein saanut
yhteyttä eetteriin pitkään aikaan", Iolo huokaisi. Hetken toimettoman
hiljaisuuden päästä hän päätti voivansa silti yrittää. "Väistyös tieltäni,
Shamino."
  Iolo kääri hihansa ylös ja alkoi muistelemaan menneitä aikoja.
"Taika-aineita en tähän tarvitse, tämä on niin yksinkertainen loitsu.
Mitenkäs ne sanat menivät? Olisiko ehkä..." Hän sulki silmänsä ja kohotti
kätensä ylöspäin. Hän tunsi jonkin heikon Voiman tapaisen virtaavan häneen
eetteristä, sanoessaan, "In Mani Ylem!"
  Hänen edessään ilma alkoi hohtaa, ja hetken kuluttua hänen jalkojensa
juurella maassa lepäili lihakimpale ja leivänpalanen. Iolo yskähti nolona.
  "Auts", Avatar köhäisi.
  "Hän elää", Dupre huudahti riemuissaan.
  "Olemme säästyneet nöyryyttävältä kotiinpaluulta kantaen Avatarin jäykkää
ruumista mukanamme", Iolo huudahti onnellisena.
  "Huraa", Shamino huudahti paremman huudahdettavan puutteessa.
  "Lopettakaa tuo huudahteleminen, minun päätäni särkee", Avatar huudahti.

  Avatar hyppäsi kivisen kaksoisoven savuavien jäännösten lävitse. Hän astui
muutaman askeleen eteenpäin ja jäi odottamaan jotakin. Pian hänen kaverinsa
olivat keränneet tarpeeksi rohkeutta, että uskalsivat hekin kömpiä sisälle.
He asettuivat seisomaan Avatarin taakse traditionaaliseen muodostelmaan.
  "Aah", Avatar huokaisi onnellisena, vetäessään sisäänsä syvän henkäyksen
tunkkaista luolastoilmaa. Shamino ja Dupre seurasivat hänen esimerkkiään,
mutta Iolo päätti hengittää tasaisen varovaisesti, ja viisaasti siinä
tekikin, sillä pian tämän jälkeen muut alkoivat hädissään yskiä tunkkaista
ilmaa ulos keuhkoistaan.
  "No niin", Avatar totesi toinnuttuaan. "Ennenkuin menemme yhtään
pidemmälle, haluaisin todeta, että jos joku haluaa lähteä, nyt on sen aika."
  "Me seuraisimme sinua mihin vain, sinä tiedät sen", Iolo sanoi lojaalisti.
  "Tiesin voivani luottaa teihin. Ensimmäiseksi meidän tulee suunnitella
matkareittimme sekä tavoitteemme. Hyvin suunniteltu on lähes tehty."
  Muut nyökkäsivät yhtämielisinä.
  "Paikat täällä ovat tietysti muuttuneet, mutta pääsuunta tulisi varmasti
olla alaspäin. Meidän ultimaattinen objektiivimme on siis löytää The Ultimate
Shrine. Joten eiköhän pistetä menoksi."
  Joukko lähti marssimaan limaseinäistä käytävää eteenpäin. Pian Shamino
esitti erään häntä häirinneen kysymyksen Avatarille. "Miksi kaikki meidän
objektiivimme ovat jossain luolastoissa?"
  "Traditionaalista. Kaikki todella tärkeä on aina mahdollisimman hankalassa
paikassa. Siellä alhaalla oli Codexi. Lord British oli vangittuna
mahdollisimman hankalassa paikassa tosi syvällä. Ala- eli Gargoylien maailma
oli tosi syvällä. Ja joskus kauan aikaa sitten, kun piti niitä ärsyttäviä
tatuointeja keräillä - niitä löytyi luolastojen alhaisimmista osista niistä
purkkapaketeista."
  Joukko jatkoi jälleen matkaansa käytävää eteenpäin. Tuli ilmeisen selväksi,
että heidän ympärillään oli melko pimeää, kun Avatar kompastui johonkin ja
iski päänsä kivuliaasti seinään. "Ehkäpä minun pitäisi sytyttää soihtu",
Dupre ehdotti avuliaasti. "Tee se", Avatar sihahti lattialta.
  Dupre kaiveli hetken reppuaan ja veti nopeasti sieltä esiin puunpalan. Hän
jatkoi reppunsa penkomista vielä hetken, ja löysi sitten piikiven. "Shamino",
hän sanoi odottavasti. Shamino ojensi hänelle toisen kiven. "Iolo", hän sanoi
jälleen odottavasti. Iolo valutti hetken kuluttua Dupren kädelle kourallisen
öljyä, jonka hän siveli puunpalaan. Sitten hän alkoi hakkaamaan kiviä yhteen,
aiheuttaen kipinöitä, jotka hän yritti suunnata juuri tekemäänsä soihtua
päin. Parin minuutin kuluttua soihdussa oli pieni hiillos, jota Dupre yritti
puhallella suuremmaksi. Pian hän pitelikin heidän ainoata valonlähdettään
ylpeänä.
  Katossa lepäilevä lima valitsi juuri tämän hetken vaihtaa sijaintiaan, ja
tukahdutti nopeasti Dupren ylpeyden.
  "Äs, antaa olla", Avatar sanoi kyllästyneenä ja liikautteli hieman kättään
pimeässä. Pian valoa alkoi valua jostain heidän ympärilleen.
  Ryhmä jatkoi matkaansa käytävää pitkin. Käytävä jatkui hetken
yksinkertaisesti suorana, mutta sitten tulikin ongelma: t-risteys. "Kumpaan
suuntaan mennään, vasemmalle vai oikealle", Avatar tiedusteli muilta. Hetken
neuvottelun jälkeen he päättivät mennä suoraan eteenpäin. Tähän tulokseen he
pääsivät, kun Shamino kyllästyneenä alkoi nojailemaan seinään, ja kaatuikin
suoraan sen läpi. Ryhmä jatkoi matkaansa illuusioseinän lävitse eteenpäin
taikavalon avustamana.
  Pian tämän jälkeen mysteerinen varjo saapui äskeiseen ongelmalliseen
kohtaan, ja hetken nuuskittuaan ilmaa, loikkasi illuusioseinän lävitse.

  "Täällä on vähän kosteahko ilma", Iolo huomioi. "Se ei voi olla hyväksi
reumalleni."
  "Silloin täällä jossain lähettyvillä on vettä", Avatar päätteli. He
seisoskelivat juuri silloin korkealla suuren luolan yläosassa, pienellä
kiviulkonemalla. Heidän takanaan oli vielä hetki sitten ollut käytävä, mutta
Avatarin astuessa kiviulkonemalle, sisäänkäynnin katossa ollut paksu
kiviblokki oli romahtanut alas, lähes murskaten ryhmän viimeisenä kulkevan
Iolon, ja tehokkaasti sulkien tien siihen suuntaan. "Ilmeisesti tuolla
alhaalla jossain", Avatar sanoi, yrittäen nähdä syvälle pimeyteen.
  "Kuinka me pääsemme pois täältä", Dupre tiedusteli.
  "Hypätään vain alas", Shamino ehdotti sarkastisesti.
  Dupren kasvot kirkastuivat ja hän otti muutaman askeleen lähemmäksi reunaa,
muttei ehtinyt pidemmäs, koska Avatar pysäytti hänet. "Dupre", hän sanoi.
"Mitä jos kokeiltaisiin ensin, kuinka suuri pudotus tuonne alas on?"
  Dupre pysähtyi hetkeksi miettimään tätä, ja kysyi sitten, "Miten me saamme
sen selville, jos kukaan meistä ei hyppää?"
  Avatar polkaisi kiviulkoneman reunaa, jolloin siitä irtosi pala. Pala
leijui hetken paikallaan, mutta lähti kiihtyvällä vauhdilla putoamaan
alaspäin painovoiman huomatessa sen. Muutama sekunti kului jännittyneessä
odotuksessa, kunnes jostain kaukaa heidän alapuoleltaan kuului ääni, joka
yleisesti liitetään kiven murskaantumiseen.
  "Ilmeisesti meidän ei kannata yrittää tuota", Avatar totesi.
  "Pystyisitkö sinä heittämään jonkun Slow Fall -loitsun", Iolo tiedusteli.
  "No..." Avatar arvioi hetken hymähdellen positiivisesti ja mutisten
itsekseen. "Enpä usko. Ja meidän on parasta keksiä jotain nopeasti, tämä kivi
alkaa irtaantua seinästä."
  Dupre kirkaisi ja alkoi takomaan kiviblokkia heidän takanaan epätoivoisena.
  "Dupre!" Avatar huudahti. "Rauhoitu! Tuo ei tee muuta kuin nopeuttaa tämän
kiven irtaantumista!"
  Dupre lopetti kiven takomisen ja jäi tärisemään paikalleen. Shamino oli
juuri sanomassa jotain, kun Avatar viittasi kaikkia olemaan vaiti. Muiden
kysyvien katseiden alla hän painoi korvansa kiinni kiviesteeseen. "Minä
kuulen... Suhinaa?"
  Avatar harkitsi tätä hetken, kunnes yhtäkkiä hänen mieleensä ponnahti elävä
kuva eräästä luolastonrakennusta koskevasta oppaasta, joka oli avattu
kohdasta, "Ansat: 15.4.13 - Voiman Sana". Hän vetäytyi nopeasti kauemmas
kivestä ja, tajutessaan mitä oli tapahtumassa, karjaisi, "HYPÄTKÄÄ!"
  Seuraavat tapahtumat ovat juuri sellaisia, jotka tapahtuvat yleisesti aina
hidastettuina. Avatar tönäisi Iolon reunan toiselle puolelle ja hyppäsi heti
itse perään, kiskaisten jäykistyneen Dupren mukanaan. Eikä hetkeäkään liian
aikaisin, sillä juuri samalla hetkellä kun he hyppäsivät, kivieste räjähti
kappaleiksi. Paineaalto antoi Avatarin hyppyyn lisää horisontaalista
velositeettia, ja hän päätyikin luolan kauimmaisella puolella olevaan
maanalaiseen järveen. Pudotessaan hän kuuli kovan metallinkolahduksen ja
sadattelua Dupren osuessa luolan seinään, sekä pari molskahdusta hänen
kavereidensa osuessa veteen.
  Avatar upposi vedenpohjaan kuin kivi, mutta onnistui uimaan takaisin
pinnalle vetämättä paljoa vettä keuhkoihinsa, yllätyksestä huolimatta. Hän
raahautui ylös vedestä ja jäi huohottamaan luolan lattialle. Hän havaitsi
Dupren jo lojuvan järven rannalla, ja Iolon tämän vieressä, mutta Shaminoa ei
näkynyt missään.
  Iolokin oli ilmeisesti huomannut tämän, sillä hänkin alkoi katsella
ympärilleen tuntien jotain puuttuvan.

  "HYPÄTKÄÄ!" Avatar karjaisi matalalla ja hitaalla äänellä, tönäistessään
Ioloa ja hypätessään kiveltä alas vetäen Dupren mukanaan, kuitenkin omituisen
hitaasti. Shamino jäi kummastelemaan tätä sekunnin murto-osaksi, kunnes
valtaisa räjähdys sinkosi hänet kivuliaasti pois kiviulkoneman päältä. Hän
matkasi ilman halki luolan toiselle puolelle ja osui onnekkaasti toiselle
kivitasanteelle, josta johti käytävä johonkin eteenpäin, luolan seinän
toiselle puolelle.

  "Ei se ole tuolla", Avatar huokaisi kiivetessään jälleen ylös vedestä,
jonne hän oli sukeltanut etsimään kadonnutta matkakumppaniaan. Iolo ja Dupre
kävelivät takaisin järven rannalle Avatarin luokse luolan kauemmista osista.
  "Ei näkynyt", Iolo kertoi. "Ilmeisesti olemme menettäneet yhden rakkaista
ystävistämme lopullisesti."
  He odottivat muutaman minuutin ihan hiljaa. Dupre selvitti vähän kurkkuaan
ja alkoi puhumaan. "Shamino... Olin ylpeä voidessani kutsua häntä ystäväksi.
Hän pelasti henkeni monesti, eikä muita hänen veroisiaan samoojia ole." Vähän
ajan kuluttua hän jatkoi, "Ystävästäni voin sanoa vain tämän:
Kaikista ihmisistä, joita olen ikinä missään tavannut, hän oli kaikkein -
paras!" Hän puhkesi nyyhkyttämään ja kääntyi poispäin kavereistaan. Avatarkin
tunsi palan kurkussaan yrittäessään sanoa jotain hyvää ystävästään, mutta sai
sanottua vain, "There Were Quite No People Like Shamino."

  Shamino avasi hitaasti silmänsä, mutta sulki ne nopeasti uudelleen, toivoen
kivun katoavan siinä mukana. Kun tämä ei tuntunut tapahtuvan, hän avasi
uudelleen silmänsä, tällä kertaa vielä vähän varovaisemmin. "Mitä tapahtui",
hän ajatteli. Hän katseli hetken ympärilleen. Kaikki vaikutti paljolti
samanlaiselta kuin ennenkin räjähdystä... jotenkin vain kääntyneeltä.
"Minähän olen vain tämän luolan toisella puolella", hän tajusi noustessaan
varovaisesti ylös. Hän katsahti alas kielekkeeltä, jolla seisoi, ja näki vain
pimeyttä. "Tosi syvä kuilu", hän ajatteli. "Eikä sieltä kuulukaan mitään.
Mitäköhän muille kävi?"
  Tällaisia miettien hän suuntasi kallioon hakattua tunnelia pitkin pois
kivikielekkeeltä ja eteenpäin jonnekin.

  Pian tämän jälkeen samaisen kuilun pohjalla Avatar kahden kaverinsa kanssa
sai päätökseen hiljaisen minuuttinsa. "Menetys oli raskas, mutta meidän
täytyy jatkaa questiamme", Avatar sanoi sutaistessaan hiuksiaan parempaan
järjestykseen.
  "Me näimme tuolla käytävän jonnekin", Iolo kertoi osoittaen erästä luolan
kulmaa kohti. "Se näyttäisi olevan ainoa tiemme ulos."
  Sanaakaan enempää sanomatta he suuntasivat entistä päättäväisempinä
jatkamaan onnettomasti keskeytynyttä seikkailuaan.

  "Emmekös me jo menneet tästä jossain välissä", Iolo kysyi retorisesti
heidän löytäessään tiensä kapeahkon käytävän jälkeen pienehköön neliömäiseen
huoneeseen, jonka seinään oli katonrajaan kaiverrettu "Y4".
  Avatarin joukko oli jo saapunut samaan huoneeseen viisi kertaa. Huoneesta
lähti vain kaksi tietä ulos. Itään suuntasi ohut halkeama kivessä, ja siellä
suunnassa oli erittäin pimeää. Etelästä Avatar kahden kaverinsa kera oli
saapunut paikalle.
  "Tässä paikassa on jotain maagista", Avatar huomioi. "Jotain magneettista,
joka kerta kerran jälkeen meitä tänne vetää. Guided by an unknown force -- "
  "Ehkä se on tämä platinapyramidi", Dupre keskeytti, vetäen repustaan esille
sileän nelisivuisen platinakimpaleen, jonka hän oli löytänyt itäisen
halkeaman takana olleesta kammiosta. "Jos tämä vaikka estää meidän
poistumisemme. Jonkun kieroutuneen maagin juonia varmasti."
  "No dumpataan se sitten tänne", Avatar käski.
  "Xyzzy", Iolo totesi hetken mielijohteesta.

--- jatkuu vielä jonain päivänä ---